Sydney, Australia

Bali jäi taakse tossa useampi päivä sitten ja pääsin taas vähän matkan päälle. Suuntana oli viimeisenä uutena maana australia. Hieman Erkka pelotteli, että tarkastavat kengät pohjatkin, etten tuo mukanani multaa tai repussa ruokaa. Repussani kuljetin kyllä keksipaketin, mutta en maininnut sitä tarkastajalle. Omalla kohdallani maahan saapuminen onnistui melko helposti.

Australiastahan on jo tolla yhdellä rinkkaisblogilla kirjoitettu melko paljon, joten voin jättää sellaiset lätinät kertomatta. Lämpötila on mukavat 25 C, johon olen muutenkin tottunut ja täytyy sanoa, että pieni tuulenvire sai minulla nousemaan ihokarvat pystyyn. Ilmankosteus on paljon mukavemmalla tasolla, joten hiki ei virtaa aivan samalla tavalla, vaikka ilma nyt vähän aikaa seisoisikin vain paikallaan. Toki johtuu varmaan myös siitä, ettei ole niin kuuma. Aurinkorasvaa on hyvä käyttää aina, kun lähtee menemään ulos ja mielellään suojautua vielä vaatteilla. Se toki aiheuttaa sen, että on varmasti tukala olla. Kaikkia paikallisia ei näytä niin kiinnostavan, ettei otsonikerros ole australian kohdalla niin kovin paksu. Punasia ihmisiä näkyy katukuvassa vähän väliä.

Näiden muutamien päivien aikana on kierrelty kaupunkia ja eilen käytiin tsekkaamassa se Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Tämän kuvan myötä hyvää uutta vuotta 2011 sinne Suomeen. Täällä on vähän vähemmän lunta.

Bali, Indonesia

Balilla ollaan!

Bali on saari Indonesian saarien itäosassa. Täällä on Suomen asukasluvun verran ihmisiä ja kokoa on about pääkaupunkiseutu. Rantaviivaa löytyy vaikka muille jakaa ja aallot hyvät surffareille. Pari kertaa olen itsekin käynyt surffaamassa, mutta helppoa se ei ole. Täytyy olla silmää sopivalle aallolle ja kun aalto on sopivassa kohdassa, täytyy käsillä meloa niin paljon kuin jaksaa. Tämän jälkeen pitää kammeta itsensä pystyyn ja "temppuilla" aallossa. Omalla kohdallani homma jää yleensä pystyssä pysymiseen. Mukavaa hommaa kuitenkin kaiken kaikkiaan. Surffatessa on tärkeä varoa myös, ettei pala auringossa.

Käytiin myös jossain apinametsässä. Vanhempi tykkää, kun sitä rapsutetaan.

Sanna synttäripäivänä kiipesimme Mt. Baturille, mistä oli todella hienot maisemat juuri auringonnousun aikaan. Matkaan lähdettiin kello 02.00 yöllä ja perillä vuoren juurella oltiin noin puoli neljän aikaan. Vuorelle kiipeäminen kesti sen 2-2,5 tuntia, jonka aikana pidettiin muutamia hengähdys- ja juomataukoja. Saavuimme vuoren huipulle hieman ennen kello kuutta, jolloin aurinko alkoi juuri nousemaan. Pilviverhon takaa nouseva aurinko oli todella upea näky. Vuorenhuipulla tarvittiin kyllä hupparia, koska hiki alkoi juuri kuivua ja kylmä tuuli puhalsi.

Bali sijaitsee päiväntasaajalla, missä aurinko nousee suunnilleen kuudelta ja laskee samaan aikaan iltapäivällä. Vuodenaikoja ei taida olla kuin kaksi. Sade- ja kuivakausi, jotka eivät kuitenkaan kovin paljoa eroa toisistaan. Tällä hetkellä täällä on menossa sadekausi, mutta aurinkoisista päivistä ei ole ollut puutetta. Toisaalta surffaukseen omalla kohdallani pilvisemmät päivät sopivat paljon paremmin.

Balilaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä, niin kuin malesialaiset ja filippiiniläisetkin, eikä päivän aikana tule vastaan yhtään "perus suomalaista" naama mutrulla. Melkein kaikki vastaantulijat hymyilevät ja tervehtivät ystävällisesti toivottaen hyvät päivän jatkot. Mahtaa olla karu totuus, kun palaa Suomeen takaisin ja kaikki vastaantulijat vain murjottavat. Tuntuu, ettei paikallisilla ihmisillä tunnu olevan ollenkaan huonoja päiviä tai sitten nekin osataan kääntää voitoksi. Ehkä Suomeenkin pitäisi hankkia enemmän aurinkoisia päiviä tai sitten erilainen mielenala.

Käytiin syömässä Sannan kanssa "halpa" ateria rannalla.

Sannan kanssa Ubudissa.

Useampi päivä sitten ajelimme Sannan kanssa Ubudiin, kun kesken matkan tuli vastaan sakkorysä. Poliiseja oli reilu kymmenen huitomassa tiellä, joten katsoimme parhaaksi pysähtyä. Kun kansainvälistä ajokorttia ei löytynyt, saimme puoli miljoonaa sakkoa eli vajaat 50 euroa. Vaikka meiltä oliskin löytynyt kansainvälinen ajokortti, olisi poliisit keksineet meidän tarvitsevan esimerkiksi indonesialaista ajokorttia ja indonesialaisen ajokortin jälkeen ties mitä. Maksupisteellä poliisit heiluttivat komeaa viuhkaa heidän takavarikoimistaan rekisteriotteista. Emme saaneet sakosta tietenkään mitään kuittia ja poliisit vielä hehkuttivat, että saimme sakoissa alennusta, koska olimme turisteja ja lomamatkalla. Muuten sakko olisi lapun mukaan ollut sen miljoona rupiaa. Sanna sanoi, ettei hän ole ikinä joutunut vastaavanlaiseen sakkorysään. Ainoastaan satunnaiset poliisit ovat yrittäneet saada häntä pysähtymään tienvarteen. Noo.. se on aina halpaa, kun ongelmista selviää rahalla. Indonesiassa yleensä ei kannata pysähtyä, vaikka poliisi oli käsi pystyssä pysäyttämässä. Täällä poliisiin ei kannata luottaa niin paljoa verrattuna Suomalaiseen poliisiin... niin paljon niin paljon.. tätähän voisi jatkaa loputtomiin.

Mun nykyinen kämppis: Teemu-torakka.

Teemu tykkää aika paljon mennä lattioita pitkin. Nyt se on kuitekin menny seinälle. Huhun mukaan torakkaa ei kannata tappaa, koska se sit jotenkin haukuttelee paikalle sen kavereita. Teemu on kyl ihan ok sälli. Kun laittaa valot päälle, ni se aika nopeesti alkaa ettimään suojaa itselleen. Teemulla on myös kaveri, (Sanna mukaan Tarmo-torakka), joka myös majailee välillä kylpyhuoneessa. Teemu ja hänen kaverinsa käyttävät viemäriä liikkumiseen. Teemu on noin peukalon kokoinen, jos joku haluaa jotain koko referenssiä.

Sellasta...

Jakartan kenttä

Kota kinabalu jäi taakse ja saavuimme Indonesiaan Jakartan lentokentälle puolelta öin paikallista aikaa. Päätimme viettää yön lentokentällä, koska emme saaneet varattua mitään järkevä hintaista hotellia. Parkkeerasimme rinkkamme kahden "nakkikioskin" väliin puuistuimille lähtevien aulaan. Puuistuimet eivät olleet selälle se paras mahdollinen alusta nukkua, mutta ehkä se kuitenkin voitti kylmän kivilattian. Yöpaikka oli hieman meluinen johtuen parin remppamiehen aiheuttamasta melusta. Remonttia tehdään ilmeisesti öisin, kun lentoasema tyhjenee ihmisistä. Tämä oli meille kuitenkin hieman epämieluista, koska heräsimme jatkuvasti erilaiseen kilkutteluun ja rälläköiden ääniin.

Aamulla ei enää väsyttänyt kello viiden aikaan, koska ihmisiä oli jo paljon liikkeellä ja melutaso oli taas noussut (remonttimiehet lähtivät ehkä joskus kahden jälkeen). Vessassa käynnin jälkeen huomasin, että yöpaikkaamme oli ilmestenyt myös muuan lippalakkimies lentokenttäkärryjensä kanssa. Aluksi näytti siltä, että hän vain järjesteli tavaroitaan neljään kassiin. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että hän myi leipä- ja riisiannoksia. Ostajat tuntuivat lähinnä olevan lentokentän henkilökuntaa, koska jokaisella asiakkaalla oli rinnassa jonkinlainen henkilökortti roikkumassa. Aluksi tuli vähän fiilis, että olemme kaikki pummeja tai kodittomia kadulla, missä yksi pummi tulee valtaamaan toisen majapaikan. Kuten arvata kuitenkin saattaa, me olimme tulleet hänen myyntialueelleen. Hän ei kuitenkin yrittänyt häätää meitä millään tavalla ja loppujen lopuksi sopu sijaa antaa ja siirsin omia tavaroita syrjään hänen asikkaittensa tieltä.

Lopulta nakkikioskin pitäjätkin tulivat töihin, mutta niissä ei moneen tuntiin ollut vielä ensimmäistäkään asiakasta. Mietiskelin, että mikä mahtaa olla miehen ruoka-annoksien suosio? Kaikki tuntuivat tietävän, missä ja mitä mies oli myymässä, koska asiakkaat kävelivät suoraan hänen luo rahat valmiiksi käsissään. Asiakkaat olivat pukumiehistä siivoojiin sekä muihin käyskentelijöihin. Ehkä hinta oli edullinen tai leivät/riisiannokset hyvän makuisia. En tiedä, kannattaako laittaa pystyyn kallista myyntikojua, jos leivät myy nopeammin suoraan lentokenttäkärryjen päällä olevista laukuista. Annokseen kuului pieni leivän palnen ja banaanin lehteen puristettu riisiä, jossa oli sisällä jotain täytettä. Kaksi tällaista maksoi n. 35 senttiä. Ehkä niistä jopa nälkä hieman lievittyi. Vertailuna vain, että viereisellä nakkikiskalla nuudeliannos kanalla saa n. 1,4 eurolla.

Hieno yrittäjyyttä! Helsinki-Vantaalla tai Suomessahan tällaista toimintaa ei pysty tietenkään harrastamaan missään muodossa. Kaveri toimi vain työpaikkaruokalana lentokentän työntekijöille.

Kota Kinabalulla ihmettelimme meidän guesthousen alapuolella olevaa ravintolaa, joka oli aina niin täynnä, että emme meinanneet päästä meidän guesthouseen. Pöydät oli siis levitetty jalkakäytävälle asti, koska sisäalue ei vaan yksinkertaisesti riittänyt. Päätimme sitten eräänä iltana mennä syömään kyseiseen ravintolaan. Ruokalistalla ei tuntunut olevan kuin siansuolta tai sianlihaa. Valitsin lihan, jota sai järsiä irti luista. Tämän lisäksi tarjoiltiin tofua ja jotain leivän paloja. Ruoka ei ollut kovin kaksinaista, eikä hintakaan ollut mitenkään edullinen (etenkään ruuan tasoon verrattuna). Jokin kuitenkin paikallisia viehätti kyseisessä ruokapaikassa, koska paikka oli joka ilta aivan täyteen ammuttu ihmisiä.

..etta sellasta.. nyt ollaan balilla.. tai oltu jo useampi paiva, kivoja ilmoja sinne Suomeen! (taal on koko ajan 30C lamminta) Niin ja hyvaa Suomen itsenaisyyspaivaa kaikille.

Orankeja ja pilviä.

Takaisin KK:ssa mentiin yöksi eri paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla. Seuraavan päivän suunnitelmana oli lähteä itään päin katsomaan orankeja, jotka olivat heille tarkoitetulla suojelusalueella (tai sitten huumevieroituksessa, paikan nimen perusteella)

http://www.orangutan-appeal.org.uk/sepilok-rehabilitation-centre/

Menimme siis Sepilokiin orankeja tsiikaileen. Niiden määrä on täällä borneolla vähentynyt todella rajusti, kun kaikki sademetsät hakataan ja tilalle istutetaan pelkkää öljypalmua. Ainoa monimuotoisuus, jota oli vielä jäljellä, olivat erilaiset palmuöljyrekat, jotka jauhoivat tietä edestakaisin. Hyvä neste oil ja muut sankarit!

"Kattokaa nyt sitä napitusta."

Meitsi ja safkaavat orankit. Mäki olisin halunnu banaanin.

Orankeja ruokittiin klo 9 aamulla ja klo 3 iltapäivällä, joten menimme katsomaan kello kolmen showta. Ruokintapaikalla piti olla hiljaa, mutta uskomattoman vaikeaa se tuntui olevan usealle aikuiselle ihmiselle. Lasten malttamattomuuden sentään ymmärsi. Odottelu sademetsässä oli melko hikistä puuhaa ja pääsylippuja joutui käyttämään viuhkana itsensä viilentämiseen. Lopulta odotuspalkittiin.

Resorttia.

Orankien jälkeen pulahdettiin uimaan resortin uima-altaaseen. Ensimmäinen kerta, kun uin uima-altaassa sitten Thaimaan. Seuraavana aamuna lähdettiin Kota Kinabalun kansallispuistoa kohti, joka oli siis pari tuhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristossa ei ollut niin lämmin kuin lähempänä merenpintaa, joka oli ainakin minulle melko mukava asia. Kansallispuistossa hinnat oli laitettu ainakin uusiksi ja kaikki maksoi vähintään tuplaten verrattuna muuhun Malesiaan.

Vähä trekkaamas.

Kävimme trekkaamassa pari reittiä sademetsässä. Reitit menivät ylä- ja alamäkeä ja koko ajan piti olla tarkkana, mihin astuu. Tämän takia maisemia ei ehtinyt niin paljoa ihailemaan. Sademetsässä tuli myös melko hiki, tosin viileämpi vuoristoilmasto ehkä auttoi hieman. Illalla lämpötila laski entisestään, jonka rinkassa pyörinyt huppari täytyi ottaa käyttöön (toinen kerta tällä Aasian reissulla, ensimmäinen kerta kuumeessa Bangkokin skytrainissa). Yö meni mukavasti, kun oli viileä. Siitä ei ole saanut täällä Aasiassa niin montaa kertaa nauttiakaan.

Jo lapsena piirsin kuvan nimeltä "Pilviä on.bmp". Nyt niitä sitten oli.

Yön jälkeen lähdettiin takaisin Kinabalulle ja käytiin vielä Manukan saarella.

Borneolla on hyvä olla?

Kota kinabalulta lähdettiin taittamaan matkaa Kudatin kaupunkiin tai kylään. Matkaa varten bussin piti saapua pysäkille klo 12.00 keskipäivällä ja lähteä siitä tunnin päästä Kudattiin (olimme edellisenä päivänä nähneet bussin lähtevän noin kello yksi iltapäivällä). Bussia ei kuitenkaan näkynyt vielä vähän kello yhtä, joten eräs bussiasemalla jotain virkaa hoitava mies tuli meille sanomaan, ettei bussia tulekaan. "njaa, ei kait siinä sitte". Keneen nyt sitten luottaa ja keneen ei. Muutenkin meille oltiin kaupattu taksikyytejä koko ajan, kun olimme odotelleet bussia. Lopulta otimme taksikyydin 6,5e/hlö ja odotimme, että henkilöauto tungettaisiin porukkaa täyteen. Täällä ei vajailla autoilla ajella.

Matkaan lopulta päästiin, kun auto oli saatu täyteen porukkaa. Matkalla puhkesi ilmeisesti rengas, jota kuski ja pari muuta matkustajaa alkoivat hikipäässä vaihtamaan. Me istuimme autossa. Lopussa, kun porukkaa alkoi jäämään pois, niin huomasimme, että kaikki maksoivat saman 6,5e eli ei meitä oltu sen enempää vedätetty kuin näitä paikallisiakaan.

Reilun kolmen tunnin matkan jälkeen (190 km) pääsimme lopulta Kudatiin, joka osoittautui todella pieneksi paikaksi. Ruokapaikkoja onneksi löytyi paljon, joten nälkää ei tarvinnut nähdä. Kudatissa ihmiset tosin osasivat melko kehnosti englantia, joten otimme käyttöön Sannan Indonesian kielentaidon, joka on tarpeeksi lähellä Malesian kieltä (lue: paljon samoja sanoja). Ruuan tilaaminen sujui siis ruokapaikoissa melko mukavasti. Kaljaa ei vaan tuntunut olevan, ei ruokapaikoissa, eikä kaupoissa. Paikalliset muslimit eivät juo kaljaa, eikä Kudat ole mikään varsinainen turistipaikka.

Sanna laiturilla.

Otimme hostellin yhdeksi yöksi, koska aamulla päätimme lähteä laivalla Banggin saarelle. Hostellissa työskentelevä vanhempi naishenkilö kyseli meiltä, että mitä me sinne saarelle mennään ja mitä me siellä tehdään. Jännää utelua. Ei kait tällasilla saarilla voi muuta tehä, kun lepäillä ja katsella paikallista meininkiä. Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen matkaamaan saarelle.

Banggin saarille päästyämme suunnistimme johonkin yösijaan kyselemällä paikallisilta tietä. Löysimme Banggi resort -nimisen paikan, jonne saimme matkatavaramme jätettyä. Sataman alueella oleva "keskus" ei ollut kuin yhden kadun pituinen ja saaren laajempaa tutkiskelua varten vuokrasimme joltain paikalliselta jampalta skootterin. Poika ei olisi aluksi oikein halunnut vuokrata skootteriaan, mutta resortin tytöt ilmeisesti puhuivat pojan ympäri ja näin saimme skootterin käyttöömme muutamaksi tunniksi.

Skootteriajelun jälkeen löyty postikorttimainen laituri.

Jos Kudatista ei löytynyt kaljaa, niin täällä siitä ei tarvinnut haaveilla sitäkään vähää. Seuraavana päivänä saatiin joku paikallinen jamppa heittämään meidät jollekin saarelle ottaan arskaa. Taisivat pitää siellä meitä "hieman" hulluina. Onneksi kyseinen jamppa palasi vielä hakemaankin meidät samalta saarelta, muuten olisi tullut pitkä uintimatka pois.

Matkalla "autiolle" saarelle.. tai ainakin autiolle rannalle.

"I'm walking away..."

Banggin saari riitti meille kahdeksi päiväksi, jonka jälkeen lähdimme takaisin Kudatin kautta Kota Kinabaluun.

Silloin vuonna -85.

Kota kinabalu.

Hohoijaa.

Maa on vaihtunut takaisin Malesiaan ja tällä kertaa ollaankin Kota kinabalulla Borneon saarella eli vain x kilometriä Filippiinien Palawanin saaresta etelään. Lähempänä päiväntasaajaa on melko lämmin olla ja sen kyllä huomaa. Varjossa on huhujen mukaan 33 astetta celsiusta ja auringossa siihen sitten vielä lisää useampia asteita. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä ja useampi jopa toivottaa meille hyvät päivät tai muuten vain morjenstaa vastaantullessaan. Kävellessämme eräälle ostoskeskukselle auringon paistaessa täydeltä terältä eräs poika sanoi meille, että nauttikaa auringosta. Suomessa samantyylisen kommentin olisi ottanut enemmänkin vittuiluna. Huhun mukaan Suomi tuntuu näiden ystävällisten ihmisten jälkeen niin kylmältä maalta, missä tuntemattomalta vastaantulijalta ei saa edes pientä hymynkaretta.

Joo täällä on pakko alkaa lukemaan kirjoja, koska välillä tulee pitkiä hetkiä, ettei vaan ole mitään tekemistä, etenkin matkaamisen aikana. Olen lukenut jo melkein kaksi kirjaa tämän matkaamisen aikana, kyllä AM on varmaan ylpeä.

Borneon saarta hallitsevat Indonesia ja Brunei, joista jälkimmäisellä ei kuitenkaan ole kuin pieni siivu Malesian rajojen sisällä. Bruneilla asuu wikipedian mukaan alle 400 000 ihmistä. Kota kinabalulla asuu reilut 600 000 ihmistä ja paikka ei tunnu olevan kooltaa sen suurempi kuin Lahti.

Mamutikin ranta.

Toissa päivänä kävimme Mamutikin saarella, joka on noin 15 minuutin venematkan päässä pääsatamasta. Saari oli todella nätti ja snorkeloitavaa löytyi rannalta. Saarella ei oikeastaan ollut kuitenkaan sen enempää tekemistä, joten olimme saarella vain 5 tuntia. Illalla huomasimme myös hyttysten tehneen melko perusteellista työtä syömällä meitä n. 20 kohtaa per henkilö. Seuraavana yönä oli melko tukala nukkua, kun jokapaikasta kutitti enemmän kuin paljon. Nyt on sitten hommattu myrkkyä hyttysten varalle.

Joku teki ison kilpikonnan rantahiekkaan.

Tarkoituksenamme oli lähteä jo tänään pohjoiseen Cudattiin ja sieltä saarelle, mutta pesulan todella hidas työntekotahti (ja kuitenkin kalliit hinnat) lykkäsivät meidän suunnitelmiamme päivällä.

Nii.. Palawanin saarella käytiin Sannan kanssa vähän sukeltelemassa valashaiden kanssa, mutta niistä varmaan juttua sitten myöhemmin, mikäli saadaan kuvat haltuumme siitä valashaista.

Philippines, Palawan (Puerto Princesa, Sabang ja El Nido)

Tässä aamusella (klo 7.41) kirjoittelen blogia ja katselen, kun aallot lyövät, välillä melko kovallakin voimalla, rantaan. Paikalliset lapset leikkivät rannalla kaivaen kuoppia rannalle ja heittäen rantahiekkaa takaisin veteen. Ilma on kostean lämmintä, samoin vesi. Tässä kait se hermo sitten lepää.

Tällainen aamu El Nidossa.

Lensimme Manilan kautta Puerto Princessaan, joka on Palawan -saaren ”pääpaikka”. Puerto Princesan lentokentällä on yksi hihna, mistä laukut tulevat, joten voitte kuvitella kokoluokan. Puerto Princesassa ei ole uimarantaa, joten siellä oleskelu liittyi lähinnä kaupungin (joo kyllä se taitaa kaupunki olla, koska asukkaita on enemmän kuin Lahes, ~230 000 hlö) ihmettelyyn. Vuokrasimme myös skootterin, jolla kävimme n. 20 km etelässä ja 40 km pohjoisessa. Yövyimme kahdessa eri hostellissa, joista toiseen jätin insuliinini säilöön, koska pohjoinen Palawan ei välttämättä olisi kyennyt takaamaan riittävää kylmäsäilytysvarmuutta lääkkeilleni.

Skootterilla ajelua.

Perus jeepney.

Lähdimme Puerto Princesasta kahden yön jälkeen Sabangin rannalle, missä aallot olivat korkeimmillaan n. 40 cm pääni yläpuolella. Jeepney kyyti maksoi tälle 80 km:n matkalle 5e/hlö. Heitin edelliset uimashortsini roskiin jo Kuala Lumpurissa, koska niiden haju ei hajuhermoja oikeastaan hivellyt. Sanna epäili, että niissä saattoi olla pesiytyneenä jonkinlaista hometta (eipä vissiin yhtään uutta uimashortseille tropiikissa). Ostin uudet uimashortsit alle 2 €:lla paikalliselta myyjältä, jotka eivät kuitenkaan kestäneet edes ensimmäistä uintikertaa. Onneksi Sannalla oli matkaajan korjaussetti mukana ja sain parsittua housut kasaan illan aikana. Seuraavana päivänä kävimme katsastamassa 5 km:n päässä sijainneet luolat, joista ei voinut muuta todeta kuin ”kyllä se luonto saa kaikenlaista aikaan”. Luolan suulla haisi heti guano, mikä on luolan asukkaiden eli lepakkojen jätöstä.

Underground river.

Sabangista lähdimme kohti El Nidoa, joka sujui nopeasti paikallisen rallikuskin kyydissä. ”Mutkat suoriksi” -ilmaisu ei todellakaan ollut kaukana, kun paikallinen kuski tuli oikeaoppisesti ulkokaarteesta sisäkaarteeseen ja taas ulkokaarteeseen. El Nidossa huomasi, että siellä oli enemmän tekemistä verrattuna edellä mainittuihin Sabangiin tai Puerto Princesaan. Pari päivää sitten kävimme El Nidossa saari hyppelyllä, joka tarkoittaa snorklaamista eri saarien läheisyydessä, lähinnä koralleilla. Päivä oli sateinen, mutta muuten mukava. Tämän jälkeinen yö oli, koko päivän jatkuneesta sateen takia, melko viileä, joten nukkuminen onnistui mukavasti ilman tuuletinta ja välillä oli tarvetta hieman peitollekin.

Reitti salaiseen laguuniin.

Tänään vuokrasimme kayakin, jolla kävimme parilla yhdellä todella hienolla laguunilla. Matkaa kertyi yli 5 km suuntaansa eli melottavaa oli melkoisesti. Kävimme muutamalla rannalla ja yhdellä laguunilla ja kyllä oli hintansa arvoinen. ”Nää on nyt vissiin sit niitä paratiisisaaria?”. Onneksemme vuokrasimme kalleimman kayakin, koska kaikki halvimmat olivat jo varattuja. Onneksi sen takia, että halvemmilla kayakeilla ei ehkä olisi päässyt yhtä pitkälle samalla vuokra-ajalla. Huomenna saa nähdä, miten kipeäksi kädet lopulta osoittautuvat. Ainakin nyt olkapää tuntuu kaikkensa antaneelta.

Kayakoinnin jälkeen päästiin tällaselle paratiisi laguunille.

Rahat alkavat loppua, joten varmaan pakko palata Puerto Princesaan. El Nidosta ei löydy automaattia, joten arvotavaroiden panttaaminen tai ulkomaalaisen valuutan vaihtaminen paikalliseksi ovat ainoita vaihtoehtoja saada käypää valuuttaa. Internet toimii täällä El Nidossa vähän niin ja näin. Mikäli saa yhteyden, on yhteys toooooooodella hidas. Lisäksi tämä toooooooodella hidas yhteys katkeaa yleensä jo ennen kuin kone ehtii saada siihen yhteyden. No.. eihän tänne nyt nettiä olla tultukaan selailemaan.

Kolmipyöräset Palawanilla.

Täytyy sanoa, että Palawanin saari on todellakin ollut näkemisen ja kokemisen arvoinen. Paikka ei ole vielä niin täynnä turisteja, että hintataso olisi noussut kovin korkealle (kuten Thaimaan Phuketissa). Toki guesthouseja ja baareja on tämän kokoisessa paikassa suhteellisen paljon, mutta ei kuitenkaan vielä niin, että se peittoaisi paikallisen elämän. Huhun mukaan seuraavaksi on vuorossa Malesian Borneo @ Kota kinabalu.

ps. Korjaamani uimashortsit ovat kestäneet hyvin kaikki uintikerrat eli melko hyvin onnistuin parsimaan shortsini kasaan! Kyllä 2€:lläkin saa näköjään laatua, jos vain viitsii itse vähän panostaa.

Kuala Lumpur ja silleen.

Itse reissun B osa eli matkaaminen alkaa näin Malesian Kuala Lumpurista. Malesia eroaa Thaimaasta ainakin siinä määrin, että rukoilut ja muut palvomiset suoritetaan eri jumalille. Tämän takia katukuva värittyy huntupäisistä naisista. Kuala Lumpurin kaduilla näkee hyvin paljon eri kulttuureista olevia ihmisiä, jolla Kuala Lumpur itseään myös ilmeisesti mainostaa. Katukuva poikkeaa Thaimaasta myös siinä määrin, etteivät kadut ole täynnä kepakon ja muun rihkaman myyjää, taksit ovat vanhoja autoja (vrt. Bangkokiin), ihmiset puhuvat eri kieltä ja näyttävät hieman erilaisilta.

Pakollinen "täällä on nyt sitten käyty" -kuva.

Ennen Kuala Lumpuriin siirtymistäni kävin Phiphi -saarilla tsekkaamassa turistimeiningin ja sen kuuluisan The Beach -leffan poukaman. No ei se nyt tietenkään niin ihmeellinen ollut kuin mitä elokuva oli antanut ymmärtää, johtuen ehkä siitä, että aurinko oli ehtinyt jo laskea melko alas. Otin kuitenkin itsestäni sen kuuluisan "täällä on nyt sitten käyty" -kuvan. Seuraavana päivänä lähdin kiireellä siirtymään Phiphi-saarilta Phuketin lentokentälle ja pääsin sinne ihan hyvissä ajoin odottamaan seuraavan päivän lentoa Kuala Lumpuriin. Tämä kiirehtiminen osoittautui kuitenkin aivan turhaksi, koska lentolippujeni mukaan lentokoneeni lentäisi vasta 1. päivä marraskuuta, eikä 29. lokakuuta. Ei ole kyllä mitään hajua, mistä olin tämän jälkimmäisen päivämäärän saanut päähäni. No ei auttanut muuta kuin ottaa taksi Phukettiin ja viettää siellä muutama ylimääräinen päivä.

Lentokentällä odotellessani, ei pariin päivään lähtevää -lentoa, tapasin etelä-koreasta matkalla olevan pariskunnan ja pari heidän mukanaan siipeilijää. Pariskunta oli häämatkalla, jonne sitten olivat ottaneet ilmeisesti myös kaveritkin mukaan. Varmaan paikallinen tapa? Innoistuvat kovasti minusta, kun jurpotin hiljaa kaljamuki kourassa ja kuulokkeet korvilla. Halusivat tulla samaan kuvaan kanssani. En kyllä yleensäkään tiedä, mikä viehätys aasialaisilla on tulla meidän valkoihoisten kanssa samaan kuvaan, mutta kovin iloisia olivat minusta jostain syystä.

Uudet etelä-korealaiset ystäväni.

Muutaman Phuketti-päivän jälkeen lähdin lentokentälle ja lähdin 1. päivä marraskuuta Kuala Lumpuriin. Sannan oli määrä saapua seuraavana päivänä kaupunkiin, joten majoittauduin sopimamme hostellin dormiin yhdeksi yöksi. Alkajaisiksi kävin ihmettelemässä muutamasta elokuvastakin tutuksi tulleita Pertonasin kaksoistorneja, jotka kyllä olivat melko vaikuttavan näköiset, etenkin auringon laskettua. Tornien vieressä oli puisto, jota ihmiset lenkkeilivät ahkeran näköisesti ympäri. Olisi itsekin tehnyt mieli lähteä kiertämään lenkkiä, mutta lenkkitossut ja urheiluvaatteet vaan puuttuivat.

Petronasin tupla tornit ja sit viel yks pienempi torni.

Seuraavana aamuna Sanna olikin jo hihittelemässä respassa hyvissä ajoin.

Bangkok, koulu loppu.

Koulu loppui sitten kuitenkin, vaikka ei siitä nyt epäilyksiä edes ollut. Olen tähän blogiin suoltanut aika paljon asioita, jotka ovat täällä thaimaassa ja yliopistollamme hieman typerästi. No vaiheeksi voisin kirjoitella hieman myös positiivisista asioista (=eli miksi tänne kannattaa todellakin tulla).

• Hintataso on toki edullinen. Et välttämättä saa aivan samaa laatua, kun olet Suomessa tottunut saamaan, mutta saat sen jokatapauksessa aina halvemmalla. Vaatteita ei välttämättä kannata ostaa MBK:n tapaisista turistikeskuksista, koska ovat yleensä melko huonolaatuisia. Kannattaa lähteä merta edemmäs kalaa ja esimerkiksi Pin Klao tai paikallisittain Pin Kao on todella hyvä paikka ostaa hyvälaatusia vaatteita järkevään hintaan (toki tämäkin riippuu kaupasta). Hintataso on täällä kuitenkin melkein jokatapauksessa Suomen hintatasoa edullisempi (toki poikkeuksiakin löytyy).
• Ruoka on hyvää ja halpaa. Katuravintoloita kannattaa hyödyntää, koska niissä ruoka on hyvää ja halpaa. Itse en saanut ainuttakaan mahatautia katuravintoloista (sitä vastoin kauppakeskuksien buffeteista voin todeta yhden). Katubuffetteja en ole testannut, enkä varmaan enää ehdikään. Huomatkaa mennä niihin katukeittiöihin, joissa on myös muita ihmisiä.
• Täällä olet julkkis. No ainakin olet julkkis, jos kävelet paikallisten alueella. Ihmiset todellakin tuijottavat sinua kuin mitäkin suurempaa nähtävyyttä ja saattavat iloisesti moikata. Keskustassa tätä julkkis efektiä ei tule huomaamaan, koska paikka kuhisee meitä valkoihoisia.
• Liikenteen kaaottisuus on kiehtovaa. Bangkokissa en tosissaan ole ajanut skootterilla, mutta etenkin Phuketissa huomasi sen, miten oli kiva skootterillakin ohitella ja änkeä liikennevaloissa sinne autojen eteen odottamaan valojen vaihtumista. Bangkokissa kaksipyöräistä ei niinkään tarvitse, koska bussilla ja taksilla pääsee kätevästi jokapaikkaan. Muualla kyllä vuokraaminen on ehdottomasti suositeltavaa, mikäli vain kaksipyöräinen pysyy hanskassa ja kuski on selvinpäin.
• Edelliseen liittyen, ihmisten paljous tuntuu jotenkin kiehtovalta. Ainaki joku on jollain kujalla tai chinatown on aina niin täynnä ihmisiä, ettei ostoskäytävillä mahdu edes liikkumaan. Seitsemän miljoonaa ei vaan ole pieninumero näinkin suureen kaupunkiin. En edes tiedä, kuinka monella miljoonalla tämä Bangkokin väkiluku heittää.
• Täällä kaikki ei ole niin justiinsa. Opettajilla on aikaa heittää läppää oppilaittensa kanssa keskellä päivää tai vaikka lähteä lounaalle, jos siltä tuntuu. Ihmiset ovat muutenkin paljon rennompia ja yleensä tykkäävät vain hengata rennosti (joka toki tuo meille suomalaisille mieleen heti tehottomuuden käsitteen).
• Paljon nähtävää ja opittavaa. Täytyy sanoa, että Suomella olisi ehkä jotain opittavaa thaimaasta. Täällä ei tarvitse säätää turhia lakeja esimerkiksi siitä, saako skootterilla mennä autojen edelle ja saako päällä olla kaksi vai kolme. Tarvitseeko ruokalan pystyttäminen jonkun elintarvikeluvan? Jos jostain paikasta kaikki saavat mahataudin, niin sen jälkeen siellä paikassa ei vaan kukaan enää käy. Suomessa kaikki yrittäminen on tehty niin pirun vaikeaksi, että parempi vaihtoehto on päättää olla työtön ja jäädä nukkumaan kotiin. Thaimaassa ei kovin paljon erilaisia korvauksia makseta. Eläkekin taisi olla reilu 10e/kk.
• Kaljapullot ovat suurempia ja näistä tulee helpommin känniin kuin Suomessa (eli 1€=chang 6,4l 6,4%).
• Niin.. melkein unohdin. Tämä suloinen lämpö, joka hellii meitä joka päivä. Öisin pitää käyttää ilmastointilaitetta, jotta nukkuminen sujuisi edes jotenkin tai vaihtoehtoisesti tuulettimen käyttö on suositeltavaa. Täällä ei tule kylmä ja baariinkin voi illalla lähteä shortseissa ja t-paidassa, eikä kylmä yllätä, siis koko yönä. Niin.. Suomessa taitaa taas olla sellaisia vilunväristyksiä ilmassa.
• Ja poikamiehille ehkä tärkeimpänä vinkkinä: Thaimaasta eivät naiset lopu.

Tämä Thaimaahan vaihtoon lähteminen ja Bangkokkiin tutustuminen on ollut minulle hyvin mieluinen kokemus ja olen todellakin ihastunut Bangkokiin. Asia, minkä takia halusin lähteä vaihtoon oli se, että oli mielenkiintoista nähdä, miten käyttäydyn eri paikassa ja miten pystyn sopeutumaan sekä en halunnut mennä vielä töihin. Mielestäni kaikki asiat menivät paremmin kuin oletin. Anna itselleni täten arvosanan 9. Koulussa ei järjestetty Thai-kielen kurssia eli meidän piti aivan itse opiskella sitä ja osa perusteista on hallussa.

No kait tänne sitte pitää jotain kuviakin lisätä. Tässä nyt jotain randomkuvia 5kk:n ajalta.

Tehtiin lettuja yhdelle thaikulle, tykkäs.

Kuviokelluntaa Hua Hinissä.

Minä ja kauan kadonneena ollut veljeni (osaa myös hienosti polkea pyörää).

Tienristeys.

Ja toki.. Changin juominen on kovaa urheilua.

Kohta siis lähden jatkamaan matkaa Phuketin kautta Malesiaan Kuala Lumpuriin. Siellä pari päivää ja sen jälkeen Filippineille.

Ko Phangan

Niih. Sitten Phuketin jälkeen lähdettiin matkustamaan pakettiautolla Ko Phanganin saarelle, joka siis sijaitsee Ko Samuin pohjoispuolella. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Ko Taolle, joka on taas Ko Phanganin pohjoispuolella, mutta taisimme hieman sekoilla matkatoimistossa (tai itse keskityin enemmänkin itseni viilentämiseen).

Ko Phanganin kartta.

http://www.lonelyplanet.com/maps/asia/thailand/ko-pha-ngan/map_of_ko-pha-ngan.jpg

Näillä edellä mainituilla saarilla mainostetaan hyvin paljon täyden kuun bileitä. Itse emme olleet saarella juuri täyden kuun bileiden aikaan, mutta uskoisin bileiden olevan vain joraamista rannalla hieman suuremmalla porukalla kuin tavallisesti (= ei sen ihmeemmät bileet). Toki rannalla joraaminen voi olla ihan mukavaa vaihtelua baarissa notkumiselle.

Rannoilla baarit ovat pelkkiä terassibaareja eli missään sisätiloissa ei olla (=kuten Suomessa). Katos on kuitenkin pään päällä mahdollisen vesisateen yllättäessä. Bangkokissa baarit tai yökerhot ovat kuitenkin yleensä ihan sisätiloissa olevia juottoloita, joissa ilmastointi saattaa olla melko kylmällä. Yleisesti baariin meneminen on täällä hieman toisenlaista kuin Suomessa. Lämmintä vaatetta tarvitaan oikeastaan näihin sisätila klubeihin tai yökerhoihin, joissa saattaa tosiaan olla melko kylmäkin. Ulkotiloissa ei tule koskaan kylmä eli lämmintä vaatetta ei tarvitse varata mukaan auringon laskiessa.

Ennen Ko Phangania meidät ajettiin Surat Thaniin, jossa odotimme jonkun ihmeen takia 2 tuntia. Paikallinen bussiasema myi kaikenlaista pientä purtavaa. Bussiasemalla oli myös setä, jolta saimme tarrat rintaan, että olimme maksaneet matkan Ko Phanganille. Aluksimme hieman epäröimme, kun ensimmäinen kuski, joka siis kuljetti meidät seuraavan kuskin luo, otti meiltä meidän kuittimme (tai lippumme) pois, eikä suostunut antamaan sitä takaisin. Otimme siitä kuitenkin varmuuden vuoksi kännykällä kuvan. Bussiasemalla setä ei kuitenkaan kysellyt mitään ja antoi meille jatko liput saarelle. Samalla hän myi meille paluuliput Bangkokiin sekä majoituksen rannalta yhdeksi yöksi. Setä näytti hieman epäluotettavalta, koska hänellä oli koko ajan todella leveä hymy, jonka takaa harva hammasrivistö vilkkui. Päätimme kuitenkin luottaa häneen, koska kyse ei ollut kuin parista kymmenestä eurosta. Saimme häneltä lisäksi kasan erilaisia lippuja eli meillä oli edes jonkinlaista dokumenttia maksamistamme summista.

Laivamatka Ko Phanganille.

Jatkoyhteys bussiasemalta vihdoin saapui ja pääsimme jatkamaan matkaamme rannalle (sinne oli siis asemalta reilun tunnin matka). Satamassa piti taas vaihdella tarroja eli rintaamme kiinnitetyt tarrat annettiin tiskin takana olleelle henkilölle, joka taas antoi meille toiset tarrat. Pienen odottelun jälkeen laiva saapui ja pääsimme matkaan. Laiva meni Ko Samuille ja jatkoi sieltä sitten Ko Phanganille. Olimme perillä pimeän aikaan ja satamassa meitä oli tervehtimässä kymmenet taksikuskit, jotka yrittivät saada meitä kaikin keinoin asiakkaikseen (hyppivät ja pomppivat laiturilla sekä heiluttivat pahviin liimattua Ko Phanganin karttaa). "Where you wanna go sir??!?" No.. onneksi olimme ostaneet majoituksen valmiiksi yhdeksi yöksi ja satamassa meitä oli vastassa kyseisen hostellin kuljettaja. Olimme maksaneet majoituksesta n. 60 % ja perillä maksoimme loput 40 %. Tämä osoittautui melko hyväksi ideaksi, koska rankkasade yllätti juuri kuin olimme päässeet asettautumaan majoitukseemme. Olisi ollut siis melko ikävä etsiä rankkasateessa yösijaa. Yövyimme kolmen hengen bungalowissa, joka oli siisti ja muutenkin todella mukava. Noh.. hintakin oli yöltä n. 17e, mutta ei se kovin suuri summa ollut meille kolmelle. Hinnathan täällä ovat suhteellisesti melko korkealla, koska paikka on niin turistoitunut eli halvempia yöpaikkoja saa kyllä metsästää. Toki siististä ja hyvin varustellusta majoituksesta voi hieman maksaakin. Yövyimme kyseissä paikassa myös seuraavat kolme yötä.

Majapaikkamme ranta.

Tutustuimme saareen tuttuun tapaan skoottereilla, jotka saatiin kätevästi vuokrattua majapaikastamme. Alunperin Suomesta tullut kaverini halusi käydä thai-kokkauskurssilla ja sattumalta satuimme löytämään sellaisen paikan. Kävimme syömässä paikassa ja kyselimme kokkikurssista. Paikka vaikutti todella lupaavalta tähän, kun kolme ruoka-annosta per nenä maksoi 12,5e (kokkauksen jälkeen annokset sai toki vielä syödä). Valmistimme yhteensä siis 9 eri ruoka-annosta, jotka olimme valinneet ravintolan ruokalistalta.

Kokki näyttää, miten jauheliha valmistetaan käsin (ei siis ilmeisesti onnistunut minulta).

Homma meni niin, että menimme ravintolan keittöön, missä kokki näytti, miten piti leikata ja mitä annokseen tuli. Yksi meistä kirjasi reseptit ylös. Kun ruoka-annoksien raaka-aineet oli saatu lautasille, alkoi itse ruoan valmistusprosessi, yleisesti wokkaamalla. Homma käytiin melko nopealla tahdilla läpi, eikä itse harjottelulle jäänyt oikeastaan aikaa. Tämän jälkeen nautimme työ hedelmistä eli söimme valmistamme annokset. Nam!

Raaka-aineet valmiina kypsennettäviksi.

Erään hiekkatien varrella oleva katubaari, missä ei ollut yhtään turistia!

Loppuaika kului saarea ympäri ajallessa ja eri rannoilla vierailussa. Noin vajaan viikon lomailun jälkeen päätimme palata Bangkokiin (thaimaan kielellä Krung-tep). Paluumatka osoittautui vähintäänkin yhtä mielenkiintoiseksi kuin mitä tulomatka oli ollut. Sura Thaniin päästyämme ilmestyimmekin eri "bussiasemalle" tai oikeastaan se oli jonkinlainen välipysäkki tai bussivarikko tai en oikeastaan tiedä, mihin sen luokittelisi näin suomalaisittain. Sieltä seurasi melkein samantien jatkoyhteys seuraavaan paikkaan, joka osoittautui Surat Thanin keskustaksi. Täällä saimme todella virallisen näköiset käsinkirjoitetut tarrat "BKK" rintaamme. Tämän jälkeen meille sanottiin, että parin tunnin päästä pitää olla takaisin, mutta emme jaksaneet palloilla keskustassa tuntia pidempään ja palasimme tälle välipysäkille odottamaan bussia. Emme ehtineet kauaa istua välipysäkillä, kun sama lava-auto, joka meidät oli tuonut sinne, ilmestyikin paikalle ja sanoi, että nyt mennään. Se siitä kahdesta tunnista. Lava-auto ajoi pitkän matkaa jonnekin tuntemattomaan, kunnes kuski sai ilmeisesti puhelun ja teki u-käännöksen ja ajoi tämän jälkeen todella kovalla kiireellä takaisin edelliselle välipysäkille. Sieltä saimme kyytiin kolme uutta matkustajaa, joista yksi oli menossa Bangkokiin ja kaksi Ko Taolle. Ko Tao matkustajat pudotettiin jollekin välipysäkille ja meidät vietiin edelleen jollekin seuraavalle. Tämä osoittautui kuitenkin viimeiseksi pysäkiksi ja jonkin ajan kuluttua pääsimme bussiin, joka ajoi meidät Bangkokiin.

Matka paikkaan x, jonne emme sitten menneetkään.

Odottelemassa viimeisellä välipysäkillä, että onko se nyt viimeinen välipysäkki.

Ainoaksi kysymykseksi jäi, minne kuski oli meitä viemässä, ennen kun sai puhelun ja teki u-käännöksen. Se ei todellakaan ollut sama paikka, jonne meidät lopulta vietiin. Tämän lisäksi viimeisellä pysäkillä oli samoja matkustajia, jotka olivat tulleet samalla laivalla Ko Phanganilta. He käyttivät ilmeisesti eri välitysfirmaa ja menivät näin eri reittiä tälle pääteasemalle. Viimeisellä välipysäkillä luovutimme vielä nämä meidän "viralliset" matkalippumme eli nämä käsinkirjoitetut tarrat rinnastamme. Kaikki nämä toimintatavat hieman huvittivat meitä. Näin kuitenkin Thaimaassa.

Phuket, da Kamala beach

hohhoijaa...

Meijän bändin rumpali tuli Suomesta tapaamaan meikäläistä ja Bangkokin parin päivän jälkeen päätettiin tosiaan lähteä vähän lomailemaan (koska toi koulu on niin rankkaa). Bussimatkan sijaan valitsimme lentämisen, kun liput saatiin n. 40e:n hintaan. Tämä oli tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja olimme Phuketissa vähän jälkeen puolen päivän. Lentoaika oli vain 1,5 tuntia. Lentokentällä oli kuitenkin vastassa melko tuttu meininki. Hyeenojen tavalla kimppuumme hyökättiin lauseella "Sir, where you go sir? Sir?" Aluksi en vastaillut mitään tai vastailin vain väliinpitämättömästi, että "en tiedä". Emmehän oikeastaan olleet päättäneet, mille rannalle menisimme asettuisimme. Lopulta hyppäsimme erään pakettiauton kyytiin, jonka hinta (150 bath/nenä) oli sama kuin kaikilla muillakin hyeenoilla. Hinta tuntui Bangkokin taksihintoihin melko suurelta, mutta loppujen lopuksi matkaakin oli melko paljon. Silti Phuketista huomasin jo heti lentokentällä sen, kuinka turisimi on vaikuttanut sen hintoihin. Phuket taitaa olla Thaimaan kallein provinssin. Päätimme suunnata Kamala beachille, koska se vaikutti olevan hieman rauhallisempi kuin esimerkiksi viereinen Patong beach. Tätä ennen kuinkin pakettiauto pysähtyi jossain matkatoimistossa, jossa varmistettiin meidän määränpäämme ja haluttiin toki myydä majoitukset samalla vaivalla. Osa matkustajista osti majoitukset kyseisestä toimistosta ja osa taas ei. Itse kuuluimme jälkimmäiseen porukkaan. Saavuimme pahimmalle turistialueelle eli Patong beachille, joka oli juuri sellainen kuin kuvittelimmekin. Baaria baarin vieressä, kaiken maailman hieromopaikkoja (ja niistä kuorossa naukuvat naiset "have a massage siiiir, welcome siiiir") ja toki erilaista rihkaman myyntiä.

Joku random vesiputous.

Porukkaa jäi vähitellen pois pakettiautosta, mutta erään pariskunnan hotellia ei vain meinannut löytyä. En tiedä, oliko kuljettaja uusi vai oliko hotelli uusi vai minkä takia paikka oli vain niin vaikea löytää. Hassua oli, että firma, joka myy hotellihuoneet asiakkaille, ei loppujen lopuksi löydäkään hotellia. Kuski soitteli puhelimella moneen paikkaan ja kyseli useilta kadunmiehiltä jne. Reilun tunnin harhailun jälkeen kuski löysi hotellin ja sai meiltä ylistävät aplodit.

Tämän jälkeen lähdimme taittamaan matkaa Kamala beachille, joka oli pienen vuorenrinteen takana. Paikka vaikutti paljon sympaattisemmalta kuin edellinen Patong beach ja päätimme oitis lähteä etsimään syötävää rannalta sekä sopivaa yösijaa. Lopuksi päätimme sijoittautua meille jo heti ensimmäiseksi huikkineen sedän luo, jolla oli katutasossa räätäliliike ja toisella puolella tietä ilmeisesti vielä ravintolakin. Kolmen hengen huoneita oli hieman huonosti tarjolla, joten otimme kaksi kahden hengen huonetta. Hintaa leikille tuli 12,5e/huone.

Meijän skobat.

Korkeuserot olivat melko suuria.

Skoballa pääsee aina keulille.. tai ainakin autojen ohi.

Ensimmäinen päivä meni mukavasti rannalla loikoillessa ja toisena päivänä kävimme tapaamassa tuttuja Patong beachilla. Rantojen välillä liikkuminen oli melko sikamaisissa hinnoissa (edelleenkin verrattuna Bangkokiin), joten päätimme kolmantena päivänä vuokrata skootterit ja tutkia Phuketin provinssia hieman tarkemmin. Skoottereilla päristely oli melkoisen mukavaa puuhaa, kun sai itse päättää minne halusi ja milloin. Hinta oli 7,5e/24h/skootteri. Skoottereilla pääsi melko mukavaa vauhtia, kun kuutiotilavuus oli ilmeisesti hieman suurempi verrattuna suomalaisiin mopoihin ja turhat rajottimet loistivat poissaolollaan. Ainoa oli, että 80 km/h:ssa tuuli alkoi ottamaan sen verran vastaan, että mielummin sitä ajeli hieman hiljempaa. Liikenne ei ollut tietenkään yhtä hektistä kuin Bangkokissa, joka teki skootteriajelusta todella nautinnollista puuhaa. Toki autojen välillä puikkelehtiminen kuului, paikallisten tapaan, asiaan.

Aurinko yrittää laskea Patong beachilla +joku random riippuliitäjä.

Kolmen Kamala yön jälkeen suuntasimme Koh Phanganille eli yhdelle Thaimaan saarista.

Bangkok, peruskoulu ei päättynytkään.

Olen nyt käynyt Siamin yliopistoa hieman alle 4 kuukautta ja voisin tässä nyt kertoa hieman tämän yliopiston ylivoimaisuudesta.

Muutaman kerran ennen tunnin alkua, olen miettinyt, mihin olen oikein päätynyt. Yläasteelle vai ihan yliopistoon? Kysymys saattaa kuullostaa hieman hassulta, mutta voin hieman valottaa teille tähän mietintään taustoja. Sikäli tällä ei nyt ole niin väliä, koska en ole täällä mitenkään tosissani opiskelemassa.

• Yliopistoon menevät oppilaat eivät yleisesti ole kovin vanhoja. Täällä ilmeisesti yliopisto-opinnot aloitetaan 16-18-vuotiaina. Tämä myös näkyy koulun käytävillä, missä pojat ja tytöt hihittelevät omille jutuilleen todella äänekkäästi. Käytävät siis kaikuvat melkoisesti, kun oppilaat huutelevat ja nauravat käytävissä. Toki tämän ymmärrän, että (tässä tapauksessa) teini-ikäiset tykkäävät viettää aikaa keskenään luentojen väleillä. Suomalaisessa yliopistossa tällaiset asiat tehdään ehkä hieman hillitymmin.
• Kovan melun lisäksi käytävillä saatetaan olla jonkinasteista hippaleikkiä, joka on meille kaikille tuttu ala-asteelta ja miksei yläasteeltakin. Tämä ilmenee siis kovana hihityksenä ja nauruna käytävällä, kun juostaan karkuun esim. vastakkaista sukupuolta. Tämä ei nyt ole kovin yleistä, mutta muutaman kerran olen ollut todistamassa.
• Useilla oppilailla ei ole minkäänlaisia reppuja, vaan he tulevat kouluun ilman kirjoja ja muistiinpano välineitä. Syynä tähän voi tietenkin olla, ettei kyseisillä oppilailla ole kirjoja tai luennoilla ei tarvitse kirjoja tai jokin tältä väliltä. Tätä samaa tapahtuu myös tässä international business -ohjelmassa, missä oppilaat tulevat luennoille lähinnä juttelemaan keskenään tai näpelöimään puhelimiaan. Aivan tarkkaan en heidän tunnille saapumismotiiveistaan tiedä, mutta ehkä he toivovat, että opettaja paljastaisi jotain kysymyksiä liittyen tenttiin. Kuitenkin suurin osa samoilla kursseilla olevista thaimaalaisista opiskelijoista ei edes osallistu luennoille.
• Edelliseen liittyen thaimaalaiset opiskelijat eivät opiskele kovin innokkaasti, ainakaan tässä yliopistossa. Tenttituloksissa tämän näkee parhaiten, kun eräältä kurssilta oli päässyt läpi 6 opiskelijaa n. 30-35 opiskelijasta. Läpi pääseet opiskelijat olivat oikeastaan vaihtareita (minä mukaan luettuna). Lopuilla olikin sitten alle 50 % oikein ja häntäpäällä oli vielä 0 % eli he eivät olleet saaneet rustattua tenttipaperilla yhtään mitään! Sitä sopii miettiä, että mitä he tältä yliopistotutkinnolta haluavat. Vastauksena tähän: Siamin yliopistossa opiskelijat haluavat paperin käteen, jonka mukaan heillä on yliopistokoulutus (yleensä vielä alempikorkeakoulu tutkinto eli kandidaatti näin Suomeen verrattuna). Sillä ei sitten välttämättä olekaan väliä, osaako kyseinen opiskelija mitään, kunhan hänellä on valmistumisen jälkeen tuo maaginen paperi kädessään ja vielä parempi, jos se on saatu tältä International business -linjalta.
• Eräällä vessareissullani koin yllätyksen. Kurkkasin raolla olleeseen koppiin ja ovea avatessa päälleni lensi täysi kuupallinen vettä. Joku oli tehnyt minulle - pahaa aavistamattomalle opiskelijalle - yläastemaisen jekun ja laittanut täyden kuupallisen vettä oven karmiin odottamaan. Kuuppaa käytetään täällä siis kyykkyvessojen huuhteluun, koska niihin ei ole rakennettu mitään erillistä vesisäiliötä. Tässä episodissani olin kuitenkin urheiluvaatteissani, eikä vesi kastellut minua pahasti. Tämän jälkeen oli vaan tarkistettava portilta uudemman kerran, että juu.. kyllä siinä lukee yliopisto.
• Yliopistolla tuntuu olevan myös jonkinlainen muotivillitys tytöillä pitää mahdollisimman lyhyttä hametta ja mahdollisimman korkeita korkoja. Näistähän kirjotin jo aiemminkin, mutta tähän nyt hieman kertauksena, että Suomessa kukaan ei pukeutuisi näin, etenkään kouluun. Näin miehen näkökulmasta: kivahan niitä on katsella. Välillä on kuitenkin pakko kysyä, että miksi? Naiivisti ajateltuna nämä tytöt ovat varmaankin ihan rahallisista syistä hankkineet lyhyet hameet, koska ne maksavat vain n. 2,5e. Pidemmät hameet, joihin käytetään enemmän kangasta, ovat puolestaan kalliimpia.
• Viime kirjoituksessani kerroin opettajastamme, Mr. Renksonista, joka toimii opettajana ostotoiminta-kurssilla. Eräällä tunnilla meillä oli pieni tehtävä, missä piti laskea konttiin mahtuvien pahvilaatikoiden määrä. Tehtävässä piti muuttaa kuutiosenttimetrit kuutiometreiksi. Opettaja kysyi, mikä olisi tämän kerroin. Ilmoitin sen olevan miljoona, jonka jälkeen opettaja piti minua lähes nerona. Meille aivan perus yläasteella käsitelty lasku on täällä Thaimaassa korkeampaa tiedettä. Ei voi kuin ihmetellä.

Tyttöjen perus outfit.

Nämä ovat melko yksittäisiä poimintoja yliopistolta, mutta yhdessä muiden asioiden kanssa ne rakentavat kokonaisuuden, mikä erottaa thaimaalaisen tietotaidon ja asenteen vielä hyvin kauaksi länsimaalaisesta. Siamin yliopisto on Thaimaan mittapuulla melko surkea yliopisto ja sen olen kyllä huomannut. Täällä löytyy parempia yliopistoja, kuten valtion yliopistot, joissa on tiukat säännöt alkaen tyttöjen hameiden pituuksista. Näihin yliopistoihin ei myöskään oteta ladyboyksi luokiteltavia oppilaita. Siamin yliopiston heikkous on ehkä se, että se on yksityinen ja se ottaa sisään kaikki, jolta vain sattuu löytymään rahaa. Naurattaa vain, miten kesällä avauspuheessaan koulun rehtori ylisti, miten hieno yliopisto Siam onkaan opiskella. Tämä ehkä saattaa pitää jokseenkin paikkansa, mutta oppilasaineisto ei vaan ole parasta mahdollista.

Yliopiston julkisivu näyttää todella hyvältä kaikkine suihkulähteineen ja rakennuksineen. Tämän jälkeen odottaa, että myös muut asiat ovat kohdallaan. Hieman syvemmälle mentäessä huomaa kuitenkin, että esimerkiksi sellainenkin perusasia suomalaiselle kuin vessat ovat melkein poikkeuksetta kyykkyvessoja. Vessapaperitkin joutuu ostamaan erikseen automaatista tai tuomaan kotoa, jos sellaista mielii käyttää (kyykkyvessoissa vessapaperille oma roskakori). Toki kyykkyvessojen käyttöä voi perustella esimerkiksi ympäristöllisestä näkökulmasta, missä kyykkyvessan huuhtelu kuluttaa huomattavasti vähemmän vettä, kuin istuttavan vessan huuhtelu. Lisäksi on melko naurettavaa, että kansainvälisenä yliopistona itseään tituleeraava Siam ei ole saanut hankittua englanninkielistä henkilökuntaa koulun kansliaan (missä siis saadaan nettitunnukset ja viralliset läsnäolotodistukset ym.). Eräs suomalainen kaverini tarvitsi asioida kyseisessä paikassa. Asiointi päättyi ilman "tulkkia" kuitenkin siihen, että hänelle sanottiin (ilm. kehnolla engl.kielellä), että tule sitten takaisin, kun osaat thaimaata. Näin.. kansainvälinen yliopisto.

Hoitajaksi opiskelevat opiskelijat jumppaamassa Sport complexin edessä.

Lisäksi pitää kertoa eräästä opettajasta, joka opettaa meille Microsoftin Excel 2007. Kyseinen opettaja opettaa ainakin tällä kansainvälisellä linjalla kahta tietokonekurssia, joissa molemmissa käsitellään samoja asioita Excelistä. Näiden kahden kurssin nimet kuitenkin poikkeavat toisistaan. Hieman outoa, että kahdella eri nimisellä kurssilla opetetaan täysin toisiaan vastaavat asiat. Olemmekin naureskelleet, että opettaja ei osaa opettaa ilmeisesti mitään muuta. Kurssin lopputenttinä on Microsoftin virallinen Excel 2007 tasokoe, jonka läpipääsemiseksi tarvitaan 500 pistettä. Koeessa Excel tulee olla melko hyvin hallussa, koska aikaa on 40 minuuttia ja tehtäviä 23. Aikaa on siis alle 2 minuuttia per tehtävä. Itse kävin tekemässä kyseisen kokeen eilen ja sain tulokseksi 440 pistettä. Opettaja sai kokeesta kuulemma 550 pistettä eli pääsi läpi juuri ja juuri.

Yliopistoltamme löytyy myös paljon muita asioita, joita ei ole mietitty ihan loppuun asti, mutta ne jääköön nyt. Tässä on nyt tullut kerrottua paljon asioita, mitkä Thaimaassa ja täällä yliopistolla ovat hieman hassusti, mutta se toki on sitä thaimaalaista meininkiä. Thaimaasta löytyy toki joukko positiivisiä asioita, joista koitan kertoa pessimismin sävyttelemänä mahdollisesti seuraavalla kerralla.