Bangkok, työllistävä vaikutus.

Tässä maassa ihmiset ovat työllistettyjä, mikäli kykenevät tekemään työtä. Tavarataloissa työntekijöitä on aina ylitarpeen. Osa ei tunnu yksinkertaisesti edes tekevän muuta kuin viilaavan kynsiään tai näpelöivän kännykkäänsä. Ostin kattilan ja pari ruokailuvälinettä eräältä astiaosastolta. Touhujani tuli viereen tarkastelemaan parikin myyjää, jotka eivät toisaalta osanneet auttaa, koska eivät osanneet englantia. Kun olin valinnut haluamani tavarat, niin myyjä lähti kiikuttamaan tavaroitani kassalle. Kassalla hän näytti kaulassa olevaa henkilökorttia kassalle, joka nappasi siitä viivakoodin. Tämän jälkeen rahastaja otti rahat vastaan. Tällä välin pakkaaja ehti kassalla kietaisemaan ostokset muovipussiin (jos pariinkin) ja sama hyllyjen välissä kuikuillut henkilö ojensi ystävällisesti ostoksensa minulle. Samaan aikaan kassalla seisoi vielä kaksi muuta tyyppiä aika toimettoman näköisinä. Kattilan ja parin haarukan myymiseen tarvittiin siis kolme henkilöä. Suomessa saman transaktion olisi hoitanut tasan yksi henkilö.

Kauppakeskuksen ovella seisoo aina vartija tai ovenavaaja uniformussa. Välillä ovi on jo valmiiksi auki tai ovi on automaatti ovi eli henkilö vain siesoo ovella ja mahdollisesti tervehtii sisään astuvia asiakkaita. Kauppakeskuksien pihoilla autoja ohjailevat vartijat puhaltavat vinhasti pilleihinsä, kun yrittävät saada autoja ajamaan nopeammin eteenpäin. En tiedä, pysähtyisivätkö autot sitten ilman vartijoiden pilliin puhaltamisia. Onneksi vessassa ei ole kuitenkaan käsipyyhepapereiden ojentajia, kuten Egyptissä oli. Lisäksi tälle henkilölle oli yleensä annettava tippiä kyseisestä palvelusta, joka oli turhauduttavaa, koska osaan itsekin ottaa käsipyyhepaperia seinästä.

Kävin ostamassa koulupukuun kuuluvan vyön ja kravaatin koululla olevasta kaupasta. Reilussa 10 neliön huoneessa oli kolme naista tiskin takana, yksi mies seisoi huoneessa muuten vaan ja kaksi taisi olla vielä toisen tiskin takana. Menimme kyselemään suomalaisvaihtarien kanssa "the school tie and the school belt". Asiaa käytiin moneen kertaa läpi, että mitä me oikein haluamme. No saimme esitetyksi asian, näyttämällä vyön kohtaa ja kravaattia kaulaan. Tämän jälkeen nainen vielä tarjosi minulle puhelinta, johon luulin, että minun pitää esittää tilaukseni. Sanoin puhelimeen, että "one belt and one tie". Puhelimessa toistettiin sanomani ja "yes yes". En kuitenkaan saanut selvää, mitä varten minun piti puhelimeen näitä asioita selittää. Annoin puhelimen takaisin naiselle ja yllättäen toisella tiskillä jo pakattiin meille paperisiin pusseihin vyötä ja kravaattia. Huoneessa ollut mies yritti myös hämmentää soppaa puhumalla huonoa englantia. Lisäksi hän aloitti minulta kyselemään, että mistä olin. Tuli hieman sellainen olo, etten jaksa edes aloittaa kyseistä keskustelua, koska siitä ei mitään kuitenkaan tulisi. Vastasin hänelle kuitenkin from Finland. Hän tiedusteli ilmeisesti myös kaupunkia, johon vastasin Helsinki. Tämän jälkeen hän luuli maan olevan Helsinki. Tämä oli alkoi olemaan minulle vähän liikaa, joten maksoin vyön ja kravaatin ja häivyin. Tässäkin huoneessa vaan porukkaa oli hieman ylitarpeiden. Huoneessa olisi varmasti pärjättä kahdella henkilöllä, mutta onneksi työntekijöitä oli varmuuden vuoksi 6 kpl.

Asuinpaikkani uima-allasta pesee neljä thaimaalaista. Paikalla ilmestyi vielä kaksi muuta työntekijää lisää, jotka eivät oikeastaan osallistuneet siivoukseen.

Tuntuu, että tavaratalossa on sen takia paljon myyjiä, että se kertoo paikan korkeasta tasosta. On tärkeää, että paikka näyttää korkeatasoiselta ja myyjiä on ylitarpeen, koska työvoimahan ei täällä edelleenkään ole ilmeisesti kovin kallista. Ruokakaupassa minun ei välttämättä tarvitse nostaa edes omia ostoksia hihnalle, mikäli joku työntekijöistä kerkeää paikalle tekemään tämän puolestani. Kerroin aiemmin puhelimen hankinta operaatiosta, jossa myyjiä pyöri ympärilläni parhaimmillaan 6.

Busseissa on yleensä rahastaja, joka kerää sisääntulevilta matkustajilta nopealla tahdilla rahaa bussimatkasta. Välillä kuitenkin rahastaja ei kerää rahaa, vaan istuu vain bussin etupenkillä ja juttelee jotain kuljettajan kanssa. Näissä busseissa matkustetaan siis julkisilla varoilla, joka on aina mukavaa. Yhden kerran on käynyt niin, ettei minua ole otettu bussiin kyytiin. Ilmeisesti bussi oli tarkoitettu vain paikallisille. Yritin mennä bussiin, jolloin joku matkustajista osoitti bussin kyljessä olevaa keltaista kylttiä. En jaksanut tästä välittää vaan painelin bussiin sisään. No rappusissa eräs kyytiin tuleva matkustaja koputti selkääni ja näytti, että tämä bussi ei ole sinulle. Silloin koin olevani syrjitty ja päätin kävellä loppu matkan. Ei ole helppoa ulkomaalaisella Bangkokissa.

Tavaroiden tai palvelujen kauppaaminen on Bangkokissa todella yleinen tapa hankkia elantoa. Tämä vaatii kuitenkin jonkun verran rahaa, että kykenee hankkimaan myytävää roinaa ja paikan myydä tätä roinaa. Myyjillä on ilmeisesti aina koko perhe ja kaverit myymässä tavaroita, koska työvoimasta ei yleensä tunnu olevan pulaa myyntikojuissakaan. Osa myyjistä tuntuu olevan todella flegmaattisia aivan kuin myyntityö ei kiinnostaisi yhtään. Toinen yleinen elinkeino on kuljettaa ihmisiä paikasta a paikkaan b. Tuk-tuk-kuskit ovat melko rasittavia, kun koittavat tarjota palvelujaan kauppakeskusten ulkopuolella. Yea.. not interested.. I'm taking the bus. Tuk-tuk -kuskeista löytyy paljon niitä, jotka tarjoavat kyytiä todella halvalla esim. 10-30 bathilla. Tämä tarkoittaa aina sitä, että tuk-tukia sponsoroi jokin rihkama liike, jonne tuk-tuk tuo asiakkaita. Sitten asiakkaiden on pakko ostaa jotain liikkeestä, jotta pääsevät pois. Tämä voi tulla kalliimmaksi kuin se, että ottaa ihan oikean taksin, jolla pääsee yhdellä kertaa haluamaansa osoitteeseen. Myös jotkin taksit tekevät tätä samaa, mutta silloin ne eivät ole mittaritakseja.

Hua Hinissä muutama tuk-tuk ja mopotaksi seisomassa.

Myyntiin menevän roinan, tässä tapauksessa kenkien, roudaamista Chinatownin kapealla kadulla. Perässä hiillostaa vielä omia hyödykkeitä kuljettava skootterikuski.

Bangkok, back to school!

Noniin.. koulu alkaa. Koulupukuni näyttää suunnilleen tällaiselta. On se kiva, kun ei tarvitse miettiä, mitä laittaa kouluun päälle tai no en yleensäkään mieti, mutta nyt ei edes tarvitse aloittaa miettimistä, että pitäisikö miettiä.

Ensimmäinen viikko koulua on takana ja kyllä, nyt on vasta keskiviikko. Valitsin kurssini niin, että aikaa olisi tehdä muutakin kuin istua pelkästään koulun penkillä. Normaali yliopiston kouluviikko kestää täällä maanantaista lauantaihin (saattaa sisältää vapaapäiviä) ja luentojen pituus 2,5 tuntia. Luennolla saattaa kuitenkin olla jonkinlainen tauko yleensä. Opiskelen siis international business ohjelmasta muutamia kursseja. Rohkeimmat paikalliset ovat ottaneet tämän saman ohjelmat eli opiskelevat kaiken englannin kielellä. Suurin osa kuitenkin opiskelee thai-kielellä kaikki kurssit. Täällä on myös suomalaisia, jotka tekevät koko tutkinnon (4 vuotta) tässä international business -ohjelmassa eli heistä tulee valmistuttuaan jotain kandidaatteja. En tiedä, onnistuuko täällä edes maisteriksi opiskeleminen.

Täällä kurssit ovat lukujärjestyksessä 1-4 vuosikurssien mukaan. Jos on ensimmäisen vuoden opiskelija, niin sitten ilmeisesti käy kaikki ensimmäisen vuoden kurssit. Itse valitsin kolmannen ja neljännen vuosikurssin kursseja. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ovat täällä 18-vuotiaita eli melkoinen ikäero meikäläiseen. Ensimmäisen vuosikurssin kurssit olivat tarjonneet mm. English 1, Basic Mathematical principles ja Life & Environment. Kuulemani perusteella english 1 on melkein jotain ala-aste tasoita, mutta vaikea sanoa, kun en kyseiselle kurssille mennyt.

Tyttöjen koulupukujen hameet ovat lyhyempääkin lyhyempiä. Näillä hameilla ei moni suomalainen lähtisi kouluun.

Kurssini ovat tällä kertaa:

-Internation economics

-Quantitative analysis in business

-Purchasing

-International trade law

-Internet & Package program in Business

Kahdella ensimmäisellä kurssilla on opettamassa nuori opettaja (Mr. Sitthichoke), joka opettaa täällä näitä kursseja ensimmäistä kertaa. Kaveri on opiskellut australiassa pari vuotta, joten hänen englanninkielen taitonsa on keskimääräisesti ajateltuna melkoisen hyvä. Hän piti kummallakin kurssilla 15 minuutin mittauset luennot, joissa käytiin läpi kurssien sisällöt ja miten hän meidät arvostelee. Hänestä kuvastui pieni epävarmuus, joka myös minulla on ollut, kun olen opettanut ensimmäisiä kertoja esim. MS Officea Suomessa. Mielenkiinnolla odotan kurssin varsinaista alkamista.

Purchasing eli ostotoiminta-kurssia vetää Mr. Rengson, joka on paikallinen. Hän pitää vaihtareista ja itseasiassa suosii aina vaihtareita antaen heille parempia numeroita kuin pakallisille. Hän on kova puhumaan ja puhuu myös hyvää englantia. Hän on opettanut paljon ja sen kyllä huomasin hänen otteestaan.

International trade law -kurssia vetää jenkki, joka on opettanut tällä ilmeisesti jonkin aikaa. Hänen luentoaan oli mukava kuunnella, koska englantia äidinkielenään puhuva yleensä puhuu hyvää englantia. Hän ei lisäksi kiirehdi puhuessa ja asioiden käsittelytahti on muutenkin sopivan hidas, niin pysyy suomalainenkin mukana. Hänen ensimmäinen luento oli todella mielenkiintoinen, kun hän kertoi yleisesti kansainvälisestä laista.

Internet & Package program in business -kurssilla oli paikallinen opettaja Mr. Pariwat. Hänen olemuksena antoi viitteitä tylystä natsista. Ensimmäiseksi hän näytti powerpointilla luennolla vallitsevat säännöt. Koulupuku pakollinen, ei syötävää, juotavaa, eikä tupakointia. Kännykkä äänettömälle ja 15 min myöhästyminen luennolta tarkoittaa poissaoloa. Mielestäni nämä säännöt ovat ihan hyvät täkäläisille, jotka eivät välttämättä jaksa pitää koulupukua ja tulevat miten sattuu luennoille. Kurssin arvostelu on mielenkiintoinen. A, jos läpäisee lopputentin (en muista kokeen nimeä). B, jos läpäisee jonkun välitentin. C, jos on joka tunnilla paikalla. D, jos on yhdeltä tunnilta pois. F, jos ei läpäise tenttejä ja on pois enemmän kuin yhden kerran. Kurssilta saa A:n vaikka ei ikinä kävisi tunneilla, mutta läpäisee lopputentin. Lopulta opettajalta löytyi myös hymyä, joten ehkei hän nyt niin natsi olekaan. Pääasia, että luennolla on jonkinlaiset säännöt. Hänen englantinsa oli paikallisen kuuloista, mutta tosiaalta ihan ymmärrettävää. Hän käytti lyhyitä lauseita, eikä yrittänyt muodostaa mitään monimutkaisia rakenteita. Hyvä niin. Avausluento kesti n. 45 min. En kyllä oikeastaan ole kovin vakuuttunut tämän kurssin sisällöstä, koska olen itsekin opettanut wordia, excelia ja powerpointtia, mutta toisaalta jos se on jo tuttua, niin sittehän se on myös helppoa.

Kursseilla käytettävät kirjat saa ostaa kaupasta tai hankkia kopiointi palvelusta. Täällä se on aivan normaalia, että ulkomaalaiset usean sadan euron kirjat kopioidaan ja kopio myydään alle 10 eurolla. Kopion saamista vaikeuttaa kuitenkin hieman se, ettei nainen kopiointiliikkeessä puhu kovin hyvää englantia. Luokat ovat onneksi ilmastoituja, joka yleistä jaksamista ja hereillä pysymistä. Täällä on 80 % läsnäolopakko luennoilla, mutta jo kuten Mr. Pariwat meille esitti, ole paikalla aina jos et muuten opi asioita. Kaikki eivät kerää luennoillaan läsnäolijoiden nimiä, joten 80 %:n sääntö hieman vaihtelee.

Taustalla ruokala, josta saa puolella eurolla pienen aterian. Kuva tarjoaa myös lisää minihameita.

Koululla pyörivät oppilaat ovat siis sitä thaimaan kermaa, joiden porukoilla on varaa kustantaa lapsilleen jonkinlainen koulutus. Sanomalla jonkinlainen koulutus tarkoitan sitä, että tämä yliopisto ei ole niitä Bangkokin arvostetuimpia. Toki yliopistossa olevat lapset tai nuoret ovat aina paremmassa asemassa saamaan jonkinlainen hyvä työpaikka tulevaisuudessa kuin kadulla työtä tekevät nuoret. Parempi yliopisto pyytä mahdollisesti suurempaa lukukausimaksua tai järjestää sisäänpääsyksi jopa pääsykokeita. Perus sääntö thaimaassa kuitenkin on se, että rahalla saa ja taksilla pääsee. Uskon, ettei pääsykoekaan merkkaa, mikäli koulutuspaikasta halutaan maksaa hieman extraa.

Täällä kansa on jakautunut rikkaisiin ja köyhiin. Suomalaista keskiluokkaa täältä ei ilmeisesti löydy. Tänne on kyllä yritetty ehdottaa jonkinlaista keskiluokkaa, mutta näin suomalaisella mentaliteetillä 2-13 dollaria päivässä tienaava ei kuulu vielä keskiluokkaan. Toisaalta en nyt tiedä, miten keskiluokkaan kuuluva on määritelty. Koulunkäynti loppuu lapsella ilmeisesti siihen kuudennelle luokalle, ellei perheen elintaso ole sillä paremmalla tasolla. Mutta näistä ajattelin kirjoitella hieman myöhemmin...

Bangkok, pillerien juhlaa.

Noniin. Tänä aamuna jatkuneet vatsakrampit olivat sitten vähän liikaa minulle ja aloin selvittämään Bangkokista lääkäriasemaa, josta voisin ostaa terveyttä. Eurooppalainen on listannut sivulleen sairaaloita, joissa voin suoraan eurooppalaisen Traveller's Insurance Certificate -korttia vilauttamalla lähettää laskun vakuutusyhtiölleni. Huh, että noita sairaaloja löytyy täältä, eivätkä ole ihan mitään pieniä hökkeleitä. Taksi löysi tällä kertaa aivan suoraan sairaalaan, joka on täällä aina ihan mukava yllätys. Taksikuski tosin kyseli minulta matkan aikan jotain kysymyksiä thaimaaksi ilmeisesti, että ajetaanko mielummin tuolta? Kohauttalin vaan olkapäitäni ja jatkoin matkan etenemisen seuraamista puhelimestani (tykkään olla hieman perillä siitä, että ollaan menossa oikeaan paikkaa). Painelin suoraan sisään Bangkok Hospitalin päärakennukseen ja menin jonottamaan muiden ihmisten perään. Ajattelin, että siinä on varmaan jonkinlainen ilmoittautuminen, vaikka tiskillä ei lukenut muuta kuin thai-kieltä. Onneksi olin lukenut sairaalan FAQ-osiota hieman ja otin passin mukaan, koska ilman sitä en välttämättä olisi saanut mitään hoitoa. Sain ilmoittauduttua siinä, mutta minut ohjattiin menemään toiseen rakennukseen, jossa sijaitsi ulkomaalaisten vastaanotto. Siellä kaksi nättiä naista otti minut vastaan, joista toisella oli yllään valkoinen sairaanhoitajan asu ja päässään vanhanmallinen sairaanhoitajan valkohilkka(??). Äiti ehkä tietää, että millainen. Toinen ei ollut viitsinyt pukea ylleen uniformua, joten en oikein pitänyt häntä minään. :) Olisin halunnut mennä ottamaan kuvan tästä toisesta tytöstä, mutta en sitten kehdannut.

Sain myös muovisen kortin sairaalasta, joten nyt sairastaminen on vieläkin helpompaa. Ensi kerralla rekisteröitymistä ei ilmeisesti tarvita.

Pienen odottelun jälkeen minulta otettiin paino, pituus, verenpaine ja kyseltiin mahdolliset lääkeaineallergiat. Tämän jälkeen pääsin lääkärille, jonka vastaanotolla olin n. 15 min. Lääkärin vastaanoton jälkeen menin hakemaan pillerini eräältä tiskiltä. Loppuhinnaksi esitettiin 1920 bathia eli alle 50e. Halpaa lystiä minulle, mutta ei välttämättä keskiverto Bangkoklaiselle. Yritin kysellä, että voisiko laskua lähettää vakuutusyhtiööni, mutta nainen tiskin takana ei ilmeisesti oikein ymmärtänyt kysymystäni, joten maksoin, että pääsisin popsimaan pillereitä. Pitäisi yrittää selvittää tuo suoralaskutus systeemi eurooppalaisesta, ettei itse tarvitsisi maksella mitään.

Nyt on sitten antibiootteja (Cifloxin), lääkettä mahakramppeihin (Buscopan) ja mahdollista oksentamista varten vielä Motiliumia. En nyt muuten näitä luettelisi, mutta blogin lukijoissa saattaa mahdollisesti olla lääkkeistä jotain tietäviä. Googlettelin hieman saamieni nappien brändinimiä, niin ilmeisesti niiden pitäisi tehota minulla oleviin vaivoihin. Vaivani tuskin ovat kovin tavattomia täällä. Sain vielä elektrolyyttijauhetta suolojen puutoksiin.

Kotiin minut palauttanut taksi lähti ajamaan melkoista kiertoreittiä, josta kyllä hänelle ilmoitin. Hän vain vastasi, että täällä on vähemmän ruuhkaa ja liikennevaloja (kiva, että osasi hieman englantia). Tottahan tuo ripeämpi matkan taitaaminen oli. Pääsimme posottamaan suuren osan matkasta 110 km/h lasissa ja olin varmaankin aiemmin kotona kuin että olisimme tulleet suoraan keskustan läpi. Toisaalta myös hintaa tuli enemmän. Menomatka maksoi 130 bathia (3,25e) ja tulomatka 210 bathia (5,25e). Täällä taksin seisominen liikenneruuhkassa ei juoksuta mittaria niinkään, vaan suurin osa laskusta tulee renkaiden pyörimän matkan perusteella. Mitä kovempaa mennään (ja yleensä mennään, jos siihen mahdollisuus esiintyy), niin sitä nopeammin bathit mittarissa juoksevat. Aamulla oli toisaalta hyvä mennä keskustan läpi, koska kello oli vasta 07.00, eikä ruuhkat ollut vielä kerennyt keskustan kaduille. Täällä lähtötaksa on 35 bathia (alle 1e) ja sillä pääsee yhden kilometrin (taulukon mukaan). Taulukko yltää aina yli tuhanteen kilometriin, jonka hintaa en muista. Voin ensikerralla ottaa kuvan taulukosta. Olen siis hyvin vähän ajanut täällä taksilla ja suosinut paikallisbusseja niiden hinnan ja paikallisen (hikisen) fiiliksen takia. Tulee aina hyvä mieli, kun saa jossain säästettyä selvää rahaa!

Hua Hin

Päätimme kahden vaihtarikaverini kanssa lähteä johonkin rantalomalle, koska Bangkokissa ei ole rantaa. Valitsimme paikaksi Hua Hinin. Lähdimme tiistaina päivällä Bangkokista. Matka maksoi alle 4 euroa ja kesti 3,5 tuntia. Vaikka bussi oli ilmastoinnilla varustettu, oli matka melko hikinen. Ilmastoinnin lisäksi matkan tekoa helpotti hyrrä (eli tuuletin), joka pyöri bussin takaosan katossa. Bussissa kävi jos jonkinlaista kaupustelijaa kauppaamassa virvokkeita ja hedelmiä ja kaikkea random syötävää. Kaupustelija oli bussin kyydissä aina jonkun tietyn matkan ja poistui tämän jälkeen, ilmeisesti odottamaan seuraavaa bussia, jolla päästä takaisin lähtöpaikkaan.

Olimme aiemmin jo katsoneet netistä yhden guesthousen, jota oli kehuttu. Saavuimme Hua Hiniin ja ajattelimme, että meidät jätetään bussiasemalle, jotta osaamme sitten suunnistaa takaisin samaan paikkaan. Lopputulos kuitenkin oli, että meidät jätettiin keskelle pääkatua yhteen risteykseen. Meidän ihmettelyn tuloksena ympärillämme pyöri joukko tuk-tuk-kuskeja valmiina ottamaan meidät asiakkaikseen. Päätimme kuitenkin vielä tutkia paikkaa kävellen ja kysyimme eräältä paikalliselta, missä eräs katu mahtoi sijaita. Tämä paikallinen "herrasmies" (vai olisiko ollut paikallinen kylähullu) oli kyllä todella innokas auttamaan ja selitti ummet ja lammet. Ainoa huonopuoli oli, että neuvoista ei ollut oikeen mitään hyötyä. Pienen harhailun jälkeen löysimme lähelle Hilton hotellia, jonka läheisyydessä haluamamme guesthouse sijaitsi.

Päivä oli jo ehtoon puolella, joten suunnistimme syömään ja katsomaan vähän iltatoimintaa. Hua Hin on enemmänkin eläkeläisten suosiossa ilmeisesti. Ilmeisesti eläkeläiset kuitenkin harrastavat samoja aktiviteettejä kuin hieman nuoremmatkin. Jokaisesta baarista meille huudeltiin, että tulkaa juomaan tänne ja tänne. Jos erehtyi pysähtymään jonkun baarin eteen hieman pidemmäksi aikaa, niin huutoruletti voimistui. Eräässä baarissa oli live musiikkia tarjolla, joten suunnistimme sinne (tai minä suunnistin ja muut perässä). Baarissa aloitin kaverille selittämään, että olisi hauska käydä soittamassa yksi biisi bändin kanssa. Kaveri sanoi, että se on ihan mahdollista, kunhan menet vain kyselemään. Muutaman neuvoa antavan jälkeen rohkenin menemään kysymään kitaristilta, että suostuisiko hän luovuttamaan kitaran minulle yhden biisin ajaksi. Oikeastaan en edes kerinnyt lausettani loppuun, kun kitara oli jo minun kädessäni. Biisi oli tietenkin gunnareitten sweet child o' mine. Siitä on pieni videon pätkä, joten voin sen uppia tänne jossain vaiheessa.

Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan rantaan ensimmäistä päivää hieman paremmin. Ranta tuntui jatkuvan aivan loputtomiin, emmekä oikeastaan jaksaneet kävellä sitä kuvassa pienenä näkyvälle buddhan patsaalle. Rannalla oli tottakai jos jonkinlaista kauppiasta tienaamassa elantoaan. Joku myi rihkamaa, toinen tarjosi hierontaa, kolmas pedikyyriä/manikyyriä, neljäs hevosella ratsastamista jne... jopa minun jalkoja tultiin päivittelemään ja yritettiin puhua minut ottamaan pedikyyri (en jaksanut). Kaljaa sai myös jokaisesta kojusta ihan perus hintaan n. 1,5e.

Perjantaina maksoimme huoneen laskun, joka oli 2400 bathia eli 800 per nenä. Täällä suurin seteli on 1000 bathia, joka on n. 25e. Guesthousella oli hieman vaikeuksia antaa meille jokaiselle takaisin 200 bathia, kun tulimme noin isoille seteleillä tiskille maksamaan. Saatuamme vaihtorahat takaisin lähdimme etsimään bussiasemaa (johon meitä ei siis ensimmäisellä kerralla dropattu). Saimme guesthousesta ihan kohtalaisen kartan, jonka turvin suunnistimme bussiasemalle. Pääsimme oikealle kadulle, muttei siellä mitään bussiasemaa näkynytkään. Pelkästään minivaneja eli pakettiautoja. Guesthousen omistaja oli tanskalainen mies, joka sanoi meille, että minivaneilla pääsee kyllä nopeasti bangkokiin ja mahdollisesti vielä taivaaseen. Kuskit ajavat kuulemma melkoista kyytiä, joten valitsimme normaalin bussin. Pienen harhailun jälkeen löysimme bussiaseman, jota ei heti ulkoa tunnistanut asemaksi. Sisällä oli kyllä odotuspenkit ja lipun myynti. Matka oli yllättäen 10 bathia kalliimpi kuin bangkokista lähtiessämme. Juuri ja juuri saimme maksettua tämän odottamattoman 25 sentin hinnan korotuksen.

Palattuani Hua Hinistä maha alkoi tuntumaan kipeältä ja olo kuumeiselta. Olen pystynyt pysymään kuumeesta erossa yli kahden vuoden ajan, mutta maiseman vaihto näköjään aiheutti nyt tällaisen. Kuumemittaria minulla ei ollut, joten kävin seuraavana päivänä koululla orientaatiossa ja samalla ostamassa kuumemittarin. Kuumetta oli n. 38 C, mutta silti olo on tähän nähden suhteellisen hyvä. Jaksoin istua orientaatiossa loppuun asti, käydä tekemässä ruokaostokset ja apteekkikäynnin. Täytyy tänään ilmeisesti ottaa iisisti ja maata vaan sängyssä. Koitin kysellä apteekista myös särkylääkettä, mutta sen saaminen oli sen verran vaikeaa, että jätin sen toiseen kertaan. Täällä ei näköjään ole meille suomalaisille tuttuja merkkejä.

Bangkok, muovipussikansaa.

Täällä ihmiset tuntuvat jotenkin elävän muovipusseista. Kaikki pakataan muovipusseihin, jotkut vielä useampaan. Ostaa kadulla limpparin, niin se kaadetaan muovipussiin ja se juodaan pillillä (noo, kyllä sinne vielä laitetaan jäitä, että se pysyy viileänä). Ruokakaupoissa kaikki ostokset pakataan muovipusseihin ja mikäli ostaa hieman painavempia tavaroita (kaljapulloja 0,640 l), niin ne pakataan useampaan sisäkkäiseen. Jopa isot vesikanisteritki, jotka olisi paljon helpompi kantaa kantokahvasta, tungetaan kahteen sisäkkäiseen muovipussiin. Viikon aikana minulle kertyi uskomaton määrä muovipusseja. Ajattelin, että yrittäisin vähentää muovipussien määrää, koska lopulta ne kuitenkin päätyvät roskiin. Muutaman kerran olen saanut sanottua, että ei muovipussia, josta seuraa oikeastaan enemmän sekasortoa, kun järjestystä. Pakkaaja ei vaan pysty käsittämään, että kaikki eivät halua muovipussia. Tämän välttämiseksi on vaan parasta antaa pakkaajan laittaa kaikki muovipusseihin. Paras oli se, että ostaessani harjaa (siis pitkällä varrella) pakkaaja oli laittamassa harjaosaa muovipussiin ja varsi jäi töröttämään ulos (siis olisi ollut todella kätevä tapa kuljettaa tätä harjaa kantamalla sitä muovipussista). Näytin pakkaajalle, ettei sitä tarvitse pakata. Tuntuu usein jopa hieman siltä, että mitä useampaa muovipussia kannat, sen paremman näköinen olet.

Tässä osa pusseista, joita minulle on täällä olon aikana kertyny. Osa pusseista on siis päätynyt jo roskiin. Tässä kuvassakin taitaa muutama pussi olla sisäkkäin.

Kaikki menevät roskikseen sekaisin, eikä minkäänlaista lajittelua tietenkään harrasteta. Jos suomalaisilta on mennyt yli 10 vuotta oppia lajittelemaan tai... no ei varmaan vielä puoletkaan lajittele Suomessa jätteitään, niin kauan menee tämän kokoiselta kansalta. Taitaa olla yksi niistä mission impossibleista. Kait tällaiselle kuluttamiselle tulee stoppi sitten, kun raaka-aineet kallistuvat eli hinnat tarpeeksi nousevat ja muovipusseistakin tulee ylellisyystuote.

Kitarakin tuli ostettua paikallisesti ostoskeskuksesta. Täällä kitaroita tuntui olevan aika laidasta laitaan. Tällä hetkellä halvimman kitaran olen löytänyt n. 22e. Sen soundi ei kuitenkaan kuullostanut korvaan kovin hyvältä, joten en ostanut sitä. Kuvassa oleva kitara oli hieman kalliimpi, mutta sen soundi on parempi. Soitettavuus ei ole ehkä samaa luokkaa (kielet kaukana otelaudasta) ja virekään ei pysy kovin hyvin. Onneksi ostin kuitenkin virittimen, joten vireen saa aina kohdalleen. Kaikin puolin kitara tuntuu kuitenkin täyttävän kitaran peruspiirteet eli sikäli ei ole valittamista. Matkakitaraksihan tämä on tarkoitettu.

Kävin myös vähän skytrainilla pyörimässä kaupungilla. Järjestelmää on melko helppo käyttää. Katsoo ensin automaatista, millä vyöhykkeellä määränpääasema sijaitsee. Sen jälkeen työntää 10 tai 5 bathin kolikkoja automaattiin ja saa lipun. Matkan jälkeen samalla lipulla pääsee portista ulos, joten sitä ei kannata hävittää. En tiedä, mitä sanktioita ulosmenoportilla pitää maksaa, jos lipun hävittää. Lipun kääntöpuolella on myös skytrainin kahden linjan pysäkit, joka helpottaa oman pysäkin muistamista. Skytrain on myös ilmastoitu.

Skytrain eli BTS:n asemalla.

Vihreät (vaalempi ja tummempi) ovat skytrain pysäkkejä. Asun joen vasemmalle puolella eli vasemmalta alhaalta lähtee minua lähin pysäkki ja sillä pääsee tuonne risteyskohtaan jollain 25 bathilla. Jos mielii pidemmälle eli 6 vyöhykkeelle, niin se maksaa 35 bathia eli alle euron. Tumma viiva, joka risteää skytrain pysäkit on metrolinja. Sillä en ole vielä matkustanut. Täällä ei kuitenkaan ole kovin monimutkainen tuo metrokartta. Vastaa yksinkertaisuudessaan lähes Helsingin metroa, joka kuitenkin haarautuu Itäkeskuksessa kahdeksi linjaksi.

Ostin tällaista kahvinkorviketta eli jauhekahvia. Ihan ok makusta, vaikka ei vedäkään vertoja suomalaiselle kahville. 3 in 1 tarkottaa tässä varmaan sitä, että seassa on makeutusaine ja creameri. Kahvi maistuu melko makealle ja paketissa lukee vielä, että vähemmän makea. Minkäköhän makuisia tällä ne normaalit jauhekahvit sitten ovat. Huom! ostin mikkihiiri mukin, koska se oli ainoa muovinen muki kaupassa. Aikuiset ei ilmeisesti täällä sitten juo muovisista mukeista, mutta minähän juon! Ei haittaa, vaikka tippuu lattialle.

Bangkok, kaubat.

Muutaman päivän näitä erilaisia kauppakeskuksia ja katumarketteja kiertäneenä ihmetyttää vaan tämä tavaran määrä. Tähän mielettömään tavaran määrään on mielestäni kolme syytä. Ensimmäiseksi ihmisiä on paljon ja toiseksi heistä suurin osa haluaa ostaa itselleen jotain mukavuuksia, koruja ym. teknologiaa helpottamaan elämään. Kolmanneksi vielä joku taho valmistaa näitä tavaroita näiden ihmisten tarpeisiin. Muutamien kojujen välein on myynnissä aivan samoja tavaroita. Ainoa ero on myyjä ja tätä kautta neuvoteltava hinta. Chinatownissa kävellessäni löytyi aina vaan ahtaampia ja ahtaampia käytäviä, joissa edelleen myytiin samaa roinaa. Osa myyjistä on vähän aktiivisempia, mikäli tavaroita jää katselemaan, osa ei edes jaksa alkaa kauppamaan mitään. Se, että Chinatownissa tavaraa on paljon on vain pisara meressä, koska kauppakeskuksia ja kaupungin osia on useita (en uskalla heittää tähän nyt mitään lukua. Tämän lisäksi tämä metropoli ei ole ainoa maailmassa, vaan löytyy vieläkin suurempia kaupunkeja, joissa edelleen myydään lähes samaa roinaa. Ei tätä tavaran määrää vaan yksinkertaisesti voi käsittää.

Pari random otosta Chinatownin käytävistä.

Joka paikasta löytyy hyvää ruokaa. Yleensä ruuan valmistaja ei ymmärrä sanaakaan englantia tai hyvin hyvin huonosti, mutta tästä selviää helpoiten vain osoitamalla haluamaansa nuudelia tai riisiä, johon myyjä sitten heittää sekaan kaikki perus mätöt. En ole jaksanut siitä kauhistua, ettei hygienia ei ole aivan huipussaan. Ruuan valmistaja heittelee kaikki ainekset sekaan paljain käsin ja tämän lisäksi myös rahoja käsitellään samoilla käsillä. Noo.. tästä huolimatta pakki ei ole vielääkään sekaisin. Vaikka myyjä ja ostaja eivät ymmärrä toisia, on silti hyvä puhua jotain.. vaikka pari sanaa suomea ihan vain muodon vuoksi. Tärkeintähän ei ole se, mitä puhuu, kunhan vain puhuu. Minä haluan ruokaa ja hän haluaa myydän sitä minulle.

Chinatownin kadulla sain tällaista ja hyvää oli. En kyllä tarkkaan tiedä, mitä kaikkea se sisälsi ja jos totta puhutaan, en halua edes tietääkään. Hintaa herkulla oli 50 bathia eli n.1,2 e.

Joo.. nämä muutamat päivät on ravattu erilaisissa ostoskeskuksissa.. joen (Chao Phraya River) molemmilla puolilla. Tällä hetkelle asun siis Phet kasem 32:lla (käyttäkää vaikka googlemaps palvelua). Eilen kävin vähän kokeilemassa uima-allasta, joka oli todella rentouttava. Uima-altaan reunoilla on muutama stepperi ja jokin kuntoilulaite. Kuntolaitteiden puuteen ja paikan korkea lämpötilan (sijaitsee siis ulkona) johdosta ajattelin mielummin mennä treenaamaan johonkin ilmastoidulle kuntosalille. Ehkä olisi jo kohta aikakin, kun viimesistä treeneistäkin on jo yli viikko aikaa.

Liikennettä riittää, oikealla MBK.

Bussit ja bussipysäkit ovat tähän asti tuntuneet melko täsmällisiltä. Tänään kuitenkin lähtiessäni MBK:sta piti puolessa välissa matkaa vaihtaa bussia. Kun hyppäsin ensimmäisesti bussista ulos, bussipysäkillä luki, että numero 7 ajaa sen kautta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Googlemaps palvelu (joka on muuten todella hyvä, mutta ei kerro sijaintiani kovin täsmällisesti) näytti ilmeisesti jokseenkin oikeaa reittiä. Kävelin yhden korttelin takaisin ja hyppäsin 7 bussiin siitä. Samalla seurasin matkaani googlemapsistä ja huomasin, ettei bussi aivan noudattanut sen esittämää reittiä. Muuten kyllä googlemaps on täällä aivan loistava ja kertoo yleensä sen hetkisen sijaintini 500m:n tarkkuudella. Samalla voi myös katsoa siirtymisohjeet paikasta a paikkaan b. Bussissa eräs ulkomaalaisen näköinen mies yritti suunnistaa kartan avulla. Hänellä oli kädessään myös lappu, johon määränpää oli ilmeisesti kirjoitettu thai-kielellä (joutui mahdollisesti käyttämään sitä). Meinasin näyttää hänelle googlemapsia kännykästäni, mutta oman pysäkkini paikallistaminen vei sitten sen verran huomiota, etten kerennyt. "Paparmaps are out-dated."

Busseissa toimii kyllä hyvin se, että nuoremmat antavat istumapaikat välittömästi vanhemmille henkilöille. Vanhemmat henkilöt, yleensä naiset, osaavat sitä jopa nuoremmilta vaatia. Suomalaiset, nuoremmat ja vanhemmat, voisivat hieman ottaa mallia täältä.

Njaa.. kävin syömässä Sizzlerissä. Salaattipöytä oli ilmainen, joten ajattelin myöhemmin tulla syömään pelkästä salaattipöydästä.

Elintarviketeknologina tämä valkoinen hedelmä oli aivan uusi ilmestys, niin kuin melkein kaikki mahdolliset kasvikset ja hedelmät myös Suomessa. Se maistui kuitenkin kiiwiltä. Nam.

Rlc! Tilasin samantien annoksen kahdella pihvillä, kun yks ei arvatenkaan vaan ole tarpeeks. Aika tulista oli btw, lysti kustansi 369 bath eli n. 9e. Kaljaa ei ilmeisesti saanu ennen kello viittä. Kuka niin tyhmän säännön on keksinyt??

Bangkok, Khaosan road ja MBK.

Eilen päätin sitten lähteä hieman usemman bussin vaihdolla liikenteeseen. Tutun 147:n jälkeen vaihdoin Viikistä tuttuun 68:iin. Tuntui ihan, kun olisi ollut taas kotona (yeah.. right). Bussissa oli ilmastointi, jonka takia se maksoi hieman enemmän kuin ei-ilmastoidut bussit eli 11 bathia. Ei-ilmastoidut bussit maksavat 7/8 bathia.

Päädyin tällä 68:lla Khaosan roadille (jäin jopa pois juuri oikeassa risteyksessä, rlc). Paikasta löytyy myös perus nälkään sopiva Burger King, josta ostin 150 bathin Whopper aterian. Tämän jälkeen suuntasin Khaosanille kaljalle. Tämän jälkeen riipasin huiviin vielä kaljan ja nuudelikeiton, koska en oikein tullut täyteen Whopper ateriasta. Lysti maksoi suunnilleen saman verran kuin whopper ateria. Tarjoilijatyttö hymyili minulle niin uskomattoman leveällä ja ehkä hieman keinotekoisella hymyllä, että olihan siitä annettava vähän tippiä. Muuten Khaosanilla minua hadisteli kaikki kauppiaat. Pukukauppiaat ja tuk-tuk-driverit olivat niitä innokkaimpia. Kysymykseen "where are you going?" vastasin aina "there" ja osottelin aina eteenpäin. Jos puvun tarvitsen, niin taidan hakea sen jostain muualta kuin Khaosan roadilta.

Tämän jälkeen hyppäsin bussiin 47, jolla ajattelin pääseväni MBK-kauppakeskukseen (siis hei.. yksi maailman suurimmista). Muutaman mutkan kautta pääsin lopulta kauppakeskukseen, jonka ovella oli tiukka turvatarkastus. Ovella oli metallinpaljastimet (kuvassa), jotka huusivat tauotta. Metallinpaljastimen jälkeen vartija tarkasti taskulampulla, mitä sisääntulijoilla mahtoi olla laukuissaan. Paikka oli melko iso, kesti pari tuntia kävellä kaytävät läpi ja veikkaan, etten siltikään käynyt läpi aivan kaikkia käytäviä. Mietin vaan, että miten paljon ihmiset oikeasti tarvitsee tavaraa?! Toisaalta, jos tavaraa oli paljon, niin oli myös ihmisiä. Jokaisessa nurkassa oli porukkaa pyörimässä ties milläkin asioilla. Aiemmasta kauppakeskuksesta hankkimassani liittymässä en saanut internettiä toimimaan ja ajattelin mennä kyselemään apua tähän ongelmaan. Liittymän kotisivut olivat vain thai-kielellä, joka vaikeutti aika paljon asioiden ymmärtämistä. Ajattelin, että MBK:ssa käy paljon enemmän turisteja, joten työntekijät puhuvat hieman paremmin englantia kuin jossain muualla. Random palloilun jälkeen löysin kännykkä helvetin neljännestä kerroksesta, jossa sain aika nopeasti apua ongelmaani. Yhden kännykkätiskin tyttö puhui hyvin englantia ja neuvoi minut menemään kerroksen alemmaksi operaattorin luo. No.. alemmasta kerroksesta ei löytynyt mitään ja infon kautta sain tietää, että paikka sijaitsee alimmassa kerroksesta. Sieltä löytyi apu ongelmaani ja nyt on paljon helpompi suunnistaa busseissa, kun kännykkässä on facebook (sieltä ne ohjeet löytyy parhaiten).

Näitä kännykkä puoteja oli ihan vierivieressä ja aloin vaan miettimään, että ilmeisesti jokaiseen riittää sitten asiakkaita. Monissa kaupoissa (melko pienissäkin) näytti olevan 3-4 myyjää, jotka pitivät seuraa toisilleen.

Rlc.. kattokaas kuljettajan vaihdekeppiä (ja tää ei oo kaksmielistä).

Ainii.. löysin kaupasta myös maitoa, joka on jopa pastöroitua. Tuskin se toisaalta d-vitamiinia sisältää, koska ne otetaan auringosta.

Niin ja vatsatautia/ripulia en oo vieläkään saanu, vaikka oon tässä safkannu random paikoissa kadulla ja välillä vähän tasokkaammissakin. Toki nyt kun siitä tässä kirjotan, niin se varmasti alkaa. Ruoka on täällä kyllä hyvän makuista, ei harmita ollenkaan lähteä tuonne syömään. Muutaman sanan voisi opetella thai-kielellä, koska eräässäkin ruokapaikassa joutui ruveta melkein matkimaan kanaa, että olisi saanut kanaa. Eräs asiakas ymmärsi sanan chicken ja osasi kääntää sen thai-kielelle. Lopulta en kyllä tiennyt, mitä sain.. saattoi olla myös nautaa, koska siitäkin oli ilmeisesti puhetta (ks. kuva alla).

Kävin myös kahvosilla, jäätelöillä ja vohveleilla.

Bangkok, linja 147

Thärve!

Pakollinen kesäisen kuvan addaus.

Tänään päätin lähteä merta edemmäs kalaan eli ottaa bussin alle ja katsoa minne sitä bussilla päätyykään. Paikalle ilmesty 147 (ei ilmastoitu bussi), joka vei oikeastaan kauemmaksi Bangkokin keskustasta. Helsingissähän olemme tottuneet siihen, että melkein kaikki bussit vievät Elielille tai rautatientorille. Hyvin harva bussi vie johonkin muualle. Eräälle pysäkille saapuessani melkein kaikki häipyivät bussista ja aloin miettimään, olisiko minunkin pitänyt (tämä vanha hyvä ohje, seuraa vain muita niin kaikki menee hyvin). Tämä kyseinen paikka oli ilmeisesti jokin ostoskeskus. Jatkoin tästä kuitenkin vielä eteenpäin ja saavuin seuraavalle pysäkille, jossa taas kaikki ihmiset jäivät pois. Tässä kohtaa päätin itsekin hypätä pois bussista ja kas vain, ostoskeskushan se siinä. Alakerta tai kakkoskerros oli täynnä kännykkäliikkeitä ja puoteja. Seuraavissa kerroksissa oli vaateliikkeitä, random elektroniikkaa, kauneussalonkeja ym. Myös miesten partureita näytti olevan, mutta ajattelin vielä säästää pehkoni, koska se ei näytä olevan vielä tarpeeksi rähjäisen näköinen. Myöhemmin voin yrittää tienata sillä myymällä sen muutamalla bathilla jollekin peruukintekijälle.

Ylimmässä kerroksessa, joka oli ilmeisesti viides kerros, oli ruokapaikkoja. Kävelin läpi kaikki ja päädyin sellaiseen, jossa pöydässä oli turvallisesti haarukat. Katselin ovella menuuta, jonka sivuja eräs työntekijöistä tuli minulle kääntelemään (ja toisti jotain "this and this"). Hän varmaan luuli tehneensä urotyön, kun sai minut syömään heille. Hyvää oli, vaikka annos osoittautui melko pieneksi. Olen muutenkin huomannut, että täällä annokset ovat melko pieniä. Pitää varmaan alkaa tilaamaan aina tuplana tai sitten tottua vähempään ruuan määrään. Ostin sitten Samsung puhelimen, johon ajattelin virittää thaimaalaisen prepaid-liittymän (tämänkin selittäminen vei uskomattomasti aikaa). Ihmiset ei vaan täällä osaa englantia. Ympärilläni palloili parhaillaan 10 myyjää ja mietin siinä, että olenko ainoa asiakas koko liikkeessä. No en ollut. Tyttö, jolta kyselin puhelimia, osasi mielestäni ihan kohtuullisesti englantia (heidän tasoonsa nähden). Muutama kysymys minulta oli ilmeisesti vähän liikaa ja hän kutsui paikalle pojan, joka ei taas osannut kuin jotain random sanoja. Hauskaa sinänsä, koska odotin henkilöä, jonka kanssa olisi voinut kommunikoida hieman sujuvammin. Kaupat kuitenkin tehtiin ja molemmat olivat vissiin tyytyväisiä. Jämäkästi myyjä ilmoitti alussa "no discount!". "a. ok.". Näin myös kitaroita, mutta en vielä sortunut ostamaan niitä. Niistäkään ei olisi varmaan saanut alennusta. Yamahan akustinen oli n. 80e vrt. Suomessa 200e.

Ostoskeskuksesta pääsin kämpille samalla tavalla kuin olin sinne joutunutkin. Kadun toiselle puolelle pysähtyi sama numero, joka meni takaisin täysin samaa reittiä. Aih... kyllä thaimaalaisten täsmällisyys on ihannoitavaa.

Tässä pari kuvaa kämpästä.

Taustalla korkein rakennus on tuo Siam university.

Bangkok

Hehei! Täällä ollaan, huusi pensaasta Mooses!

Matka tänne kämpille sujui kaiken kaikkiaan melko kivuttomasti. Otin lentokentältä taksikuskien ahdisteluista huolimatta Airport Express bussin, jossa oli valittavana yksi neljästä määränpäävaihtoehdosta. Valitsin randomisti Hau Lamphongin, joka osoittautui Bangkokin juna-asemaksi. Matka lentokentältä Hau Lamphongiin maksoi 150 bathia eli alle 4e. Tuota samaa bussia voisi käyttää jatkossa lentoasemalle suhaamiseen. Juna-asemalta ystävällinen turistiopas huomasi osittaisen wtf-meininkini ja kyseli minne olin menossa. Hänen saattelemana pääsin taksiin ja sain mukaani thai-kielellä kirjoitetun lapun, jossa luki tämän majapaikan osoite (hmm.. tuon lapun voisin vaikka laminoida). Taksikuski hieman hihitteli minulle aluksi, mutta jaksoi kuitenkin lopulta keskittyä omaan työtehtäväänsä. Perillä taas jälleen muutaman wtf-fiiliksen ja selvittelyn jälkeen tajusin olevani oikeassa paikassa. Taksikuski, varmaankin turistioppaan kehotuksesta, käytti ystävällisesti mittaria, joten hintaa tälle toiselle matkalle ei kertynyt kuin 90 bathia.

Huone on nyt sitten viidennessä kerroksessa eli tällä kertaa ei tarvinnut tyytyä grundissa lymyilyyn. Koko on latokartanon kämppää hieman isompi (35 m^2) ja med parveke! Parvekkeelta näkyy mukavasti rakennusten kattoja, liikennettä ja Siamin yliopisto. Äiti: Mun koulureitillä on ainakin yksi paha tienylitys. Koulureitiltä löytyi myös yksi mukava näköinen kuja, missä katukauppiaat myyvät paikallisia herkkuja veikaten suht edullisesti. Elintarviketeknologina aloin tietenkin heti miettimään heidän kylmäsäilytysjärjestelmiä tai oikeastaan niiden puuttumista. Noo toisaalta.. kyllähän se vatsatauti pitää jossain vaiheessa käydä hakemassa, niin miksei vaikka sitten jo heti tässä aluksi.

Mr. Wisit, joka minut lopulta otti vastaan, oli todella avulias ja antoi minun valita huoneeni muutamasta huonevaihtoehdosta. ”When do you want to move in?” ”How about now?” Päädyin huoneeseen, jonka parvekkeelle taitaa paistaa aurinko lähes koko päivän. Kämpiltä löytyy myös uima-allas ja jonkinlainen kuntosali (epäilen, että siellä on vaan jotain kuntopyöriä). Näihin en vielä ehtinyt tutustua. Vuokranmaksu suoritetaan tyylikkäästi käteisellä eli huomenna pitää käydä nostamassa iso tukku rahaa. Lisäksi voisi käydä katsomassa viereisen Thaphra ostoskeskuksen tarjonta. Saa nähdä, onko se mitään verrattuna MBK:n kokoon (näin sen ohimennen bussista eli olen nähnyt kaiken). Viereisen "ruokakaupan" napostelutarjontan ei ollut päätä huimaava. Sipsipussit ovat täällä Suomeen verrattuna mukavasti pienempiä, joten ne ehkä tulee syötyä myös loppuun.

Niin ja mellakat(?). Niistä ei näkynyt keskustassa minkäänlaisia viitteitä. Luulen, ettei kukaan olisi minuun kiinnittänyt sen enempää huomiota, vaikka paitani värisi olisi ollut punainen tai keltainen. Liikenne on perinteiseen tapaan mukavan kaaottista. Mopot suhaavat autojen välissä miten tykkäävät ja homma toimii. Ilmeisesti mitään ei vielä ehditty minulta varastaa, paitsi Aasia/Thaimaa/Bangkok -neitsyys ja sekös ei nyt harmita.

Ennen reissua @ Helsinki

Jaahas.. mitäs hittoa sitä ottais mukaan? Kalsarit, paidat ja sukat on jo rinkassa, mutta mitä muuta todella lämpimässä maassa tarvii. Ei varmaan edes noita.

Viisumi, passi, batheja, lounari, lentoliput, lääkkeet ym. ovat mukana. Jotain kuitenkin unohtuu ja se vituttaa jo valmiiksi. "Nyt kun olisi vielä mahdollisuus ottaa kaikki mukaan". No jos jotain unohtuu, niin rahalla saa ja taksilla pääsee.

Eniten jännittää se, miten pääsee majotukseen ja kuinka nopeasti saan insuliinit kylmään.