Orankeja ja pilviä.

Takaisin KK:ssa mentiin yöksi eri paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla. Seuraavan päivän suunnitelmana oli lähteä itään päin katsomaan orankeja, jotka olivat heille tarkoitetulla suojelusalueella (tai sitten huumevieroituksessa, paikan nimen perusteella)

http://www.orangutan-appeal.org.uk/sepilok-rehabilitation-centre/

Menimme siis Sepilokiin orankeja tsiikaileen. Niiden määrä on täällä borneolla vähentynyt todella rajusti, kun kaikki sademetsät hakataan ja tilalle istutetaan pelkkää öljypalmua. Ainoa monimuotoisuus, jota oli vielä jäljellä, olivat erilaiset palmuöljyrekat, jotka jauhoivat tietä edestakaisin. Hyvä neste oil ja muut sankarit!

"Kattokaa nyt sitä napitusta."

Meitsi ja safkaavat orankit. Mäki olisin halunnu banaanin.

Orankeja ruokittiin klo 9 aamulla ja klo 3 iltapäivällä, joten menimme katsomaan kello kolmen showta. Ruokintapaikalla piti olla hiljaa, mutta uskomattoman vaikeaa se tuntui olevan usealle aikuiselle ihmiselle. Lasten malttamattomuuden sentään ymmärsi. Odottelu sademetsässä oli melko hikistä puuhaa ja pääsylippuja joutui käyttämään viuhkana itsensä viilentämiseen. Lopulta odotuspalkittiin.

Resorttia.

Orankien jälkeen pulahdettiin uimaan resortin uima-altaaseen. Ensimmäinen kerta, kun uin uima-altaassa sitten Thaimaan. Seuraavana aamuna lähdettiin Kota Kinabalun kansallispuistoa kohti, joka oli siis pari tuhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristossa ei ollut niin lämmin kuin lähempänä merenpintaa, joka oli ainakin minulle melko mukava asia. Kansallispuistossa hinnat oli laitettu ainakin uusiksi ja kaikki maksoi vähintään tuplaten verrattuna muuhun Malesiaan.

Vähä trekkaamas.

Kävimme trekkaamassa pari reittiä sademetsässä. Reitit menivät ylä- ja alamäkeä ja koko ajan piti olla tarkkana, mihin astuu. Tämän takia maisemia ei ehtinyt niin paljoa ihailemaan. Sademetsässä tuli myös melko hiki, tosin viileämpi vuoristoilmasto ehkä auttoi hieman. Illalla lämpötila laski entisestään, jonka rinkassa pyörinyt huppari täytyi ottaa käyttöön (toinen kerta tällä Aasian reissulla, ensimmäinen kerta kuumeessa Bangkokin skytrainissa). Yö meni mukavasti, kun oli viileä. Siitä ei ole saanut täällä Aasiassa niin montaa kertaa nauttiakaan.

Jo lapsena piirsin kuvan nimeltä "Pilviä on.bmp". Nyt niitä sitten oli.

Yön jälkeen lähdettiin takaisin Kinabalulle ja käytiin vielä Manukan saarella.

Borneolla on hyvä olla?

Kota kinabalulta lähdettiin taittamaan matkaa Kudatin kaupunkiin tai kylään. Matkaa varten bussin piti saapua pysäkille klo 12.00 keskipäivällä ja lähteä siitä tunnin päästä Kudattiin (olimme edellisenä päivänä nähneet bussin lähtevän noin kello yksi iltapäivällä). Bussia ei kuitenkaan näkynyt vielä vähän kello yhtä, joten eräs bussiasemalla jotain virkaa hoitava mies tuli meille sanomaan, ettei bussia tulekaan. "njaa, ei kait siinä sitte". Keneen nyt sitten luottaa ja keneen ei. Muutenkin meille oltiin kaupattu taksikyytejä koko ajan, kun olimme odotelleet bussia. Lopulta otimme taksikyydin 6,5e/hlö ja odotimme, että henkilöauto tungettaisiin porukkaa täyteen. Täällä ei vajailla autoilla ajella.

Matkaan lopulta päästiin, kun auto oli saatu täyteen porukkaa. Matkalla puhkesi ilmeisesti rengas, jota kuski ja pari muuta matkustajaa alkoivat hikipäässä vaihtamaan. Me istuimme autossa. Lopussa, kun porukkaa alkoi jäämään pois, niin huomasimme, että kaikki maksoivat saman 6,5e eli ei meitä oltu sen enempää vedätetty kuin näitä paikallisiakaan.

Reilun kolmen tunnin matkan jälkeen (190 km) pääsimme lopulta Kudatiin, joka osoittautui todella pieneksi paikaksi. Ruokapaikkoja onneksi löytyi paljon, joten nälkää ei tarvinnut nähdä. Kudatissa ihmiset tosin osasivat melko kehnosti englantia, joten otimme käyttöön Sannan Indonesian kielentaidon, joka on tarpeeksi lähellä Malesian kieltä (lue: paljon samoja sanoja). Ruuan tilaaminen sujui siis ruokapaikoissa melko mukavasti. Kaljaa ei vaan tuntunut olevan, ei ruokapaikoissa, eikä kaupoissa. Paikalliset muslimit eivät juo kaljaa, eikä Kudat ole mikään varsinainen turistipaikka.

Sanna laiturilla.

Otimme hostellin yhdeksi yöksi, koska aamulla päätimme lähteä laivalla Banggin saarelle. Hostellissa työskentelevä vanhempi naishenkilö kyseli meiltä, että mitä me sinne saarelle mennään ja mitä me siellä tehdään. Jännää utelua. Ei kait tällasilla saarilla voi muuta tehä, kun lepäillä ja katsella paikallista meininkiä. Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen matkaamaan saarelle.

Banggin saarille päästyämme suunnistimme johonkin yösijaan kyselemällä paikallisilta tietä. Löysimme Banggi resort -nimisen paikan, jonne saimme matkatavaramme jätettyä. Sataman alueella oleva "keskus" ei ollut kuin yhden kadun pituinen ja saaren laajempaa tutkiskelua varten vuokrasimme joltain paikalliselta jampalta skootterin. Poika ei olisi aluksi oikein halunnut vuokrata skootteriaan, mutta resortin tytöt ilmeisesti puhuivat pojan ympäri ja näin saimme skootterin käyttöömme muutamaksi tunniksi.

Skootteriajelun jälkeen löyty postikorttimainen laituri.

Jos Kudatista ei löytynyt kaljaa, niin täällä siitä ei tarvinnut haaveilla sitäkään vähää. Seuraavana päivänä saatiin joku paikallinen jamppa heittämään meidät jollekin saarelle ottaan arskaa. Taisivat pitää siellä meitä "hieman" hulluina. Onneksi kyseinen jamppa palasi vielä hakemaankin meidät samalta saarelta, muuten olisi tullut pitkä uintimatka pois.

Matkalla "autiolle" saarelle.. tai ainakin autiolle rannalle.

"I'm walking away..."

Banggin saari riitti meille kahdeksi päiväksi, jonka jälkeen lähdimme takaisin Kudatin kautta Kota Kinabaluun.

Silloin vuonna -85.

Kota kinabalu.

Hohoijaa.

Maa on vaihtunut takaisin Malesiaan ja tällä kertaa ollaankin Kota kinabalulla Borneon saarella eli vain x kilometriä Filippiinien Palawanin saaresta etelään. Lähempänä päiväntasaajaa on melko lämmin olla ja sen kyllä huomaa. Varjossa on huhujen mukaan 33 astetta celsiusta ja auringossa siihen sitten vielä lisää useampia asteita. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä ja useampi jopa toivottaa meille hyvät päivät tai muuten vain morjenstaa vastaantullessaan. Kävellessämme eräälle ostoskeskukselle auringon paistaessa täydeltä terältä eräs poika sanoi meille, että nauttikaa auringosta. Suomessa samantyylisen kommentin olisi ottanut enemmänkin vittuiluna. Huhun mukaan Suomi tuntuu näiden ystävällisten ihmisten jälkeen niin kylmältä maalta, missä tuntemattomalta vastaantulijalta ei saa edes pientä hymynkaretta.

Joo täällä on pakko alkaa lukemaan kirjoja, koska välillä tulee pitkiä hetkiä, ettei vaan ole mitään tekemistä, etenkin matkaamisen aikana. Olen lukenut jo melkein kaksi kirjaa tämän matkaamisen aikana, kyllä AM on varmaan ylpeä.

Borneon saarta hallitsevat Indonesia ja Brunei, joista jälkimmäisellä ei kuitenkaan ole kuin pieni siivu Malesian rajojen sisällä. Bruneilla asuu wikipedian mukaan alle 400 000 ihmistä. Kota kinabalulla asuu reilut 600 000 ihmistä ja paikka ei tunnu olevan kooltaa sen suurempi kuin Lahti.

Mamutikin ranta.

Toissa päivänä kävimme Mamutikin saarella, joka on noin 15 minuutin venematkan päässä pääsatamasta. Saari oli todella nätti ja snorkeloitavaa löytyi rannalta. Saarella ei oikeastaan ollut kuitenkaan sen enempää tekemistä, joten olimme saarella vain 5 tuntia. Illalla huomasimme myös hyttysten tehneen melko perusteellista työtä syömällä meitä n. 20 kohtaa per henkilö. Seuraavana yönä oli melko tukala nukkua, kun jokapaikasta kutitti enemmän kuin paljon. Nyt on sitten hommattu myrkkyä hyttysten varalle.

Joku teki ison kilpikonnan rantahiekkaan.

Tarkoituksenamme oli lähteä jo tänään pohjoiseen Cudattiin ja sieltä saarelle, mutta pesulan todella hidas työntekotahti (ja kuitenkin kalliit hinnat) lykkäsivät meidän suunnitelmiamme päivällä.

Nii.. Palawanin saarella käytiin Sannan kanssa vähän sukeltelemassa valashaiden kanssa, mutta niistä varmaan juttua sitten myöhemmin, mikäli saadaan kuvat haltuumme siitä valashaista.

Philippines, Palawan (Puerto Princesa, Sabang ja El Nido)

Tässä aamusella (klo 7.41) kirjoittelen blogia ja katselen, kun aallot lyövät, välillä melko kovallakin voimalla, rantaan. Paikalliset lapset leikkivät rannalla kaivaen kuoppia rannalle ja heittäen rantahiekkaa takaisin veteen. Ilma on kostean lämmintä, samoin vesi. Tässä kait se hermo sitten lepää.

Tällainen aamu El Nidossa.

Lensimme Manilan kautta Puerto Princessaan, joka on Palawan -saaren ”pääpaikka”. Puerto Princesan lentokentällä on yksi hihna, mistä laukut tulevat, joten voitte kuvitella kokoluokan. Puerto Princesassa ei ole uimarantaa, joten siellä oleskelu liittyi lähinnä kaupungin (joo kyllä se taitaa kaupunki olla, koska asukkaita on enemmän kuin Lahes, ~230 000 hlö) ihmettelyyn. Vuokrasimme myös skootterin, jolla kävimme n. 20 km etelässä ja 40 km pohjoisessa. Yövyimme kahdessa eri hostellissa, joista toiseen jätin insuliinini säilöön, koska pohjoinen Palawan ei välttämättä olisi kyennyt takaamaan riittävää kylmäsäilytysvarmuutta lääkkeilleni.

Skootterilla ajelua.

Perus jeepney.

Lähdimme Puerto Princesasta kahden yön jälkeen Sabangin rannalle, missä aallot olivat korkeimmillaan n. 40 cm pääni yläpuolella. Jeepney kyyti maksoi tälle 80 km:n matkalle 5e/hlö. Heitin edelliset uimashortsini roskiin jo Kuala Lumpurissa, koska niiden haju ei hajuhermoja oikeastaan hivellyt. Sanna epäili, että niissä saattoi olla pesiytyneenä jonkinlaista hometta (eipä vissiin yhtään uutta uimashortseille tropiikissa). Ostin uudet uimashortsit alle 2 €:lla paikalliselta myyjältä, jotka eivät kuitenkaan kestäneet edes ensimmäistä uintikertaa. Onneksi Sannalla oli matkaajan korjaussetti mukana ja sain parsittua housut kasaan illan aikana. Seuraavana päivänä kävimme katsastamassa 5 km:n päässä sijainneet luolat, joista ei voinut muuta todeta kuin ”kyllä se luonto saa kaikenlaista aikaan”. Luolan suulla haisi heti guano, mikä on luolan asukkaiden eli lepakkojen jätöstä.

Underground river.

Sabangista lähdimme kohti El Nidoa, joka sujui nopeasti paikallisen rallikuskin kyydissä. ”Mutkat suoriksi” -ilmaisu ei todellakaan ollut kaukana, kun paikallinen kuski tuli oikeaoppisesti ulkokaarteesta sisäkaarteeseen ja taas ulkokaarteeseen. El Nidossa huomasi, että siellä oli enemmän tekemistä verrattuna edellä mainittuihin Sabangiin tai Puerto Princesaan. Pari päivää sitten kävimme El Nidossa saari hyppelyllä, joka tarkoittaa snorklaamista eri saarien läheisyydessä, lähinnä koralleilla. Päivä oli sateinen, mutta muuten mukava. Tämän jälkeinen yö oli, koko päivän jatkuneesta sateen takia, melko viileä, joten nukkuminen onnistui mukavasti ilman tuuletinta ja välillä oli tarvetta hieman peitollekin.

Reitti salaiseen laguuniin.

Tänään vuokrasimme kayakin, jolla kävimme parilla yhdellä todella hienolla laguunilla. Matkaa kertyi yli 5 km suuntaansa eli melottavaa oli melkoisesti. Kävimme muutamalla rannalla ja yhdellä laguunilla ja kyllä oli hintansa arvoinen. ”Nää on nyt vissiin sit niitä paratiisisaaria?”. Onneksemme vuokrasimme kalleimman kayakin, koska kaikki halvimmat olivat jo varattuja. Onneksi sen takia, että halvemmilla kayakeilla ei ehkä olisi päässyt yhtä pitkälle samalla vuokra-ajalla. Huomenna saa nähdä, miten kipeäksi kädet lopulta osoittautuvat. Ainakin nyt olkapää tuntuu kaikkensa antaneelta.

Kayakoinnin jälkeen päästiin tällaselle paratiisi laguunille.

Rahat alkavat loppua, joten varmaan pakko palata Puerto Princesaan. El Nidosta ei löydy automaattia, joten arvotavaroiden panttaaminen tai ulkomaalaisen valuutan vaihtaminen paikalliseksi ovat ainoita vaihtoehtoja saada käypää valuuttaa. Internet toimii täällä El Nidossa vähän niin ja näin. Mikäli saa yhteyden, on yhteys toooooooodella hidas. Lisäksi tämä toooooooodella hidas yhteys katkeaa yleensä jo ennen kuin kone ehtii saada siihen yhteyden. No.. eihän tänne nyt nettiä olla tultukaan selailemaan.

Kolmipyöräset Palawanilla.

Täytyy sanoa, että Palawanin saari on todellakin ollut näkemisen ja kokemisen arvoinen. Paikka ei ole vielä niin täynnä turisteja, että hintataso olisi noussut kovin korkealle (kuten Thaimaan Phuketissa). Toki guesthouseja ja baareja on tämän kokoisessa paikassa suhteellisen paljon, mutta ei kuitenkaan vielä niin, että se peittoaisi paikallisen elämän. Huhun mukaan seuraavaksi on vuorossa Malesian Borneo @ Kota kinabalu.

ps. Korjaamani uimashortsit ovat kestäneet hyvin kaikki uintikerrat eli melko hyvin onnistuin parsimaan shortsini kasaan! Kyllä 2€:lläkin saa näköjään laatua, jos vain viitsii itse vähän panostaa.

Kuala Lumpur ja silleen.

Itse reissun B osa eli matkaaminen alkaa näin Malesian Kuala Lumpurista. Malesia eroaa Thaimaasta ainakin siinä määrin, että rukoilut ja muut palvomiset suoritetaan eri jumalille. Tämän takia katukuva värittyy huntupäisistä naisista. Kuala Lumpurin kaduilla näkee hyvin paljon eri kulttuureista olevia ihmisiä, jolla Kuala Lumpur itseään myös ilmeisesti mainostaa. Katukuva poikkeaa Thaimaasta myös siinä määrin, etteivät kadut ole täynnä kepakon ja muun rihkaman myyjää, taksit ovat vanhoja autoja (vrt. Bangkokiin), ihmiset puhuvat eri kieltä ja näyttävät hieman erilaisilta.

Pakollinen "täällä on nyt sitten käyty" -kuva.

Ennen Kuala Lumpuriin siirtymistäni kävin Phiphi -saarilla tsekkaamassa turistimeiningin ja sen kuuluisan The Beach -leffan poukaman. No ei se nyt tietenkään niin ihmeellinen ollut kuin mitä elokuva oli antanut ymmärtää, johtuen ehkä siitä, että aurinko oli ehtinyt jo laskea melko alas. Otin kuitenkin itsestäni sen kuuluisan "täällä on nyt sitten käyty" -kuvan. Seuraavana päivänä lähdin kiireellä siirtymään Phiphi-saarilta Phuketin lentokentälle ja pääsin sinne ihan hyvissä ajoin odottamaan seuraavan päivän lentoa Kuala Lumpuriin. Tämä kiirehtiminen osoittautui kuitenkin aivan turhaksi, koska lentolippujeni mukaan lentokoneeni lentäisi vasta 1. päivä marraskuuta, eikä 29. lokakuuta. Ei ole kyllä mitään hajua, mistä olin tämän jälkimmäisen päivämäärän saanut päähäni. No ei auttanut muuta kuin ottaa taksi Phukettiin ja viettää siellä muutama ylimääräinen päivä.

Lentokentällä odotellessani, ei pariin päivään lähtevää -lentoa, tapasin etelä-koreasta matkalla olevan pariskunnan ja pari heidän mukanaan siipeilijää. Pariskunta oli häämatkalla, jonne sitten olivat ottaneet ilmeisesti myös kaveritkin mukaan. Varmaan paikallinen tapa? Innoistuvat kovasti minusta, kun jurpotin hiljaa kaljamuki kourassa ja kuulokkeet korvilla. Halusivat tulla samaan kuvaan kanssani. En kyllä yleensäkään tiedä, mikä viehätys aasialaisilla on tulla meidän valkoihoisten kanssa samaan kuvaan, mutta kovin iloisia olivat minusta jostain syystä.

Uudet etelä-korealaiset ystäväni.

Muutaman Phuketti-päivän jälkeen lähdin lentokentälle ja lähdin 1. päivä marraskuuta Kuala Lumpuriin. Sannan oli määrä saapua seuraavana päivänä kaupunkiin, joten majoittauduin sopimamme hostellin dormiin yhdeksi yöksi. Alkajaisiksi kävin ihmettelemässä muutamasta elokuvastakin tutuksi tulleita Pertonasin kaksoistorneja, jotka kyllä olivat melko vaikuttavan näköiset, etenkin auringon laskettua. Tornien vieressä oli puisto, jota ihmiset lenkkeilivät ahkeran näköisesti ympäri. Olisi itsekin tehnyt mieli lähteä kiertämään lenkkiä, mutta lenkkitossut ja urheiluvaatteet vaan puuttuivat.

Petronasin tupla tornit ja sit viel yks pienempi torni.

Seuraavana aamuna Sanna olikin jo hihittelemässä respassa hyvissä ajoin.