Back in Bangkok

Noniin.. nyt on taas sähköä ja jokseenkin pysyvä netti, niin voi vähän taas kirjotella. (teltassa ei ollut)

Pääsin takasin bangkokiin ja kyllä tuntuu taas, että on siellä toisessa kodissa. Kaduilla voi jopa kävellä ilman, että hiki virtaa konsanaan.

Aattelin hieman summata reissua. Hyviä hetkiä on todellakin ollut enemmän kuin tarpeeksi. Matkailu todellakin avartaa. Nyt sitä tietää, miltä meininki näyttää tällä puolella palloa. Kohta kuitenkin reissu lähenee loppua ja aika palata takasin Suomeen. Tästä oon aika innoissani, vaikka Suomessa on tällä hetkellä reilut 30 astetta kylmempi kuin täällä. Mitenköhän sitä taas tottuu siihen normaaliin liikenteeseen ja minkälainen todellakin on se kulttuurishokki, jonka kohtaan palatessani kotiin.

Tähänhän nyt vois fiilistellä vaikka kuinka paljon, mutta heitetään tähän vaikka nyt tällainen biisi.

Sydney, Australia

Bali jäi taakse tossa useampi päivä sitten ja pääsin taas vähän matkan päälle. Suuntana oli viimeisenä uutena maana australia. Hieman Erkka pelotteli, että tarkastavat kengät pohjatkin, etten tuo mukanani multaa tai repussa ruokaa. Repussani kuljetin kyllä keksipaketin, mutta en maininnut sitä tarkastajalle. Omalla kohdallani maahan saapuminen onnistui melko helposti.

Australiastahan on jo tolla yhdellä rinkkaisblogilla kirjoitettu melko paljon, joten voin jättää sellaiset lätinät kertomatta. Lämpötila on mukavat 25 C, johon olen muutenkin tottunut ja täytyy sanoa, että pieni tuulenvire sai minulla nousemaan ihokarvat pystyyn. Ilmankosteus on paljon mukavemmalla tasolla, joten hiki ei virtaa aivan samalla tavalla, vaikka ilma nyt vähän aikaa seisoisikin vain paikallaan. Toki johtuu varmaan myös siitä, ettei ole niin kuuma. Aurinkorasvaa on hyvä käyttää aina, kun lähtee menemään ulos ja mielellään suojautua vielä vaatteilla. Se toki aiheuttaa sen, että on varmasti tukala olla. Kaikkia paikallisia ei näytä niin kiinnostavan, ettei otsonikerros ole australian kohdalla niin kovin paksu. Punasia ihmisiä näkyy katukuvassa vähän väliä.

Näiden muutamien päivien aikana on kierrelty kaupunkia ja eilen käytiin tsekkaamassa se Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Tämän kuvan myötä hyvää uutta vuotta 2011 sinne Suomeen. Täällä on vähän vähemmän lunta.

Bali, Indonesia

Balilla ollaan!

Bali on saari Indonesian saarien itäosassa. Täällä on Suomen asukasluvun verran ihmisiä ja kokoa on about pääkaupunkiseutu. Rantaviivaa löytyy vaikka muille jakaa ja aallot hyvät surffareille. Pari kertaa olen itsekin käynyt surffaamassa, mutta helppoa se ei ole. Täytyy olla silmää sopivalle aallolle ja kun aalto on sopivassa kohdassa, täytyy käsillä meloa niin paljon kuin jaksaa. Tämän jälkeen pitää kammeta itsensä pystyyn ja "temppuilla" aallossa. Omalla kohdallani homma jää yleensä pystyssä pysymiseen. Mukavaa hommaa kuitenkin kaiken kaikkiaan. Surffatessa on tärkeä varoa myös, ettei pala auringossa.

Käytiin myös jossain apinametsässä. Vanhempi tykkää, kun sitä rapsutetaan.

Sanna synttäripäivänä kiipesimme Mt. Baturille, mistä oli todella hienot maisemat juuri auringonnousun aikaan. Matkaan lähdettiin kello 02.00 yöllä ja perillä vuoren juurella oltiin noin puoli neljän aikaan. Vuorelle kiipeäminen kesti sen 2-2,5 tuntia, jonka aikana pidettiin muutamia hengähdys- ja juomataukoja. Saavuimme vuoren huipulle hieman ennen kello kuutta, jolloin aurinko alkoi juuri nousemaan. Pilviverhon takaa nouseva aurinko oli todella upea näky. Vuorenhuipulla tarvittiin kyllä hupparia, koska hiki alkoi juuri kuivua ja kylmä tuuli puhalsi.

Bali sijaitsee päiväntasaajalla, missä aurinko nousee suunnilleen kuudelta ja laskee samaan aikaan iltapäivällä. Vuodenaikoja ei taida olla kuin kaksi. Sade- ja kuivakausi, jotka eivät kuitenkaan kovin paljoa eroa toisistaan. Tällä hetkellä täällä on menossa sadekausi, mutta aurinkoisista päivistä ei ole ollut puutetta. Toisaalta surffaukseen omalla kohdallani pilvisemmät päivät sopivat paljon paremmin.

Balilaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä, niin kuin malesialaiset ja filippiiniläisetkin, eikä päivän aikana tule vastaan yhtään "perus suomalaista" naama mutrulla. Melkein kaikki vastaantulijat hymyilevät ja tervehtivät ystävällisesti toivottaen hyvät päivän jatkot. Mahtaa olla karu totuus, kun palaa Suomeen takaisin ja kaikki vastaantulijat vain murjottavat. Tuntuu, ettei paikallisilla ihmisillä tunnu olevan ollenkaan huonoja päiviä tai sitten nekin osataan kääntää voitoksi. Ehkä Suomeenkin pitäisi hankkia enemmän aurinkoisia päiviä tai sitten erilainen mielenala.

Käytiin syömässä Sannan kanssa "halpa" ateria rannalla.

Sannan kanssa Ubudissa.

Useampi päivä sitten ajelimme Sannan kanssa Ubudiin, kun kesken matkan tuli vastaan sakkorysä. Poliiseja oli reilu kymmenen huitomassa tiellä, joten katsoimme parhaaksi pysähtyä. Kun kansainvälistä ajokorttia ei löytynyt, saimme puoli miljoonaa sakkoa eli vajaat 50 euroa. Vaikka meiltä oliskin löytynyt kansainvälinen ajokortti, olisi poliisit keksineet meidän tarvitsevan esimerkiksi indonesialaista ajokorttia ja indonesialaisen ajokortin jälkeen ties mitä. Maksupisteellä poliisit heiluttivat komeaa viuhkaa heidän takavarikoimistaan rekisteriotteista. Emme saaneet sakosta tietenkään mitään kuittia ja poliisit vielä hehkuttivat, että saimme sakoissa alennusta, koska olimme turisteja ja lomamatkalla. Muuten sakko olisi lapun mukaan ollut sen miljoona rupiaa. Sanna sanoi, ettei hän ole ikinä joutunut vastaavanlaiseen sakkorysään. Ainoastaan satunnaiset poliisit ovat yrittäneet saada häntä pysähtymään tienvarteen. Noo.. se on aina halpaa, kun ongelmista selviää rahalla. Indonesiassa yleensä ei kannata pysähtyä, vaikka poliisi oli käsi pystyssä pysäyttämässä. Täällä poliisiin ei kannata luottaa niin paljoa verrattuna Suomalaiseen poliisiin... niin paljon niin paljon.. tätähän voisi jatkaa loputtomiin.

Mun nykyinen kämppis: Teemu-torakka.

Teemu tykkää aika paljon mennä lattioita pitkin. Nyt se on kuitekin menny seinälle. Huhun mukaan torakkaa ei kannata tappaa, koska se sit jotenkin haukuttelee paikalle sen kavereita. Teemu on kyl ihan ok sälli. Kun laittaa valot päälle, ni se aika nopeesti alkaa ettimään suojaa itselleen. Teemulla on myös kaveri, (Sanna mukaan Tarmo-torakka), joka myös majailee välillä kylpyhuoneessa. Teemu ja hänen kaverinsa käyttävät viemäriä liikkumiseen. Teemu on noin peukalon kokoinen, jos joku haluaa jotain koko referenssiä.

Sellasta...

Jakartan kenttä

Kota kinabalu jäi taakse ja saavuimme Indonesiaan Jakartan lentokentälle puolelta öin paikallista aikaa. Päätimme viettää yön lentokentällä, koska emme saaneet varattua mitään järkevä hintaista hotellia. Parkkeerasimme rinkkamme kahden "nakkikioskin" väliin puuistuimille lähtevien aulaan. Puuistuimet eivät olleet selälle se paras mahdollinen alusta nukkua, mutta ehkä se kuitenkin voitti kylmän kivilattian. Yöpaikka oli hieman meluinen johtuen parin remppamiehen aiheuttamasta melusta. Remonttia tehdään ilmeisesti öisin, kun lentoasema tyhjenee ihmisistä. Tämä oli meille kuitenkin hieman epämieluista, koska heräsimme jatkuvasti erilaiseen kilkutteluun ja rälläköiden ääniin.

Aamulla ei enää väsyttänyt kello viiden aikaan, koska ihmisiä oli jo paljon liikkeellä ja melutaso oli taas noussut (remonttimiehet lähtivät ehkä joskus kahden jälkeen). Vessassa käynnin jälkeen huomasin, että yöpaikkaamme oli ilmestenyt myös muuan lippalakkimies lentokenttäkärryjensä kanssa. Aluksi näytti siltä, että hän vain järjesteli tavaroitaan neljään kassiin. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että hän myi leipä- ja riisiannoksia. Ostajat tuntuivat lähinnä olevan lentokentän henkilökuntaa, koska jokaisella asiakkaalla oli rinnassa jonkinlainen henkilökortti roikkumassa. Aluksi tuli vähän fiilis, että olemme kaikki pummeja tai kodittomia kadulla, missä yksi pummi tulee valtaamaan toisen majapaikan. Kuten arvata kuitenkin saattaa, me olimme tulleet hänen myyntialueelleen. Hän ei kuitenkin yrittänyt häätää meitä millään tavalla ja loppujen lopuksi sopu sijaa antaa ja siirsin omia tavaroita syrjään hänen asikkaittensa tieltä.

Lopulta nakkikioskin pitäjätkin tulivat töihin, mutta niissä ei moneen tuntiin ollut vielä ensimmäistäkään asiakasta. Mietiskelin, että mikä mahtaa olla miehen ruoka-annoksien suosio? Kaikki tuntuivat tietävän, missä ja mitä mies oli myymässä, koska asiakkaat kävelivät suoraan hänen luo rahat valmiiksi käsissään. Asiakkaat olivat pukumiehistä siivoojiin sekä muihin käyskentelijöihin. Ehkä hinta oli edullinen tai leivät/riisiannokset hyvän makuisia. En tiedä, kannattaako laittaa pystyyn kallista myyntikojua, jos leivät myy nopeammin suoraan lentokenttäkärryjen päällä olevista laukuista. Annokseen kuului pieni leivän palnen ja banaanin lehteen puristettu riisiä, jossa oli sisällä jotain täytettä. Kaksi tällaista maksoi n. 35 senttiä. Ehkä niistä jopa nälkä hieman lievittyi. Vertailuna vain, että viereisellä nakkikiskalla nuudeliannos kanalla saa n. 1,4 eurolla.

Hieno yrittäjyyttä! Helsinki-Vantaalla tai Suomessahan tällaista toimintaa ei pysty tietenkään harrastamaan missään muodossa. Kaveri toimi vain työpaikkaruokalana lentokentän työntekijöille.

Kota Kinabalulla ihmettelimme meidän guesthousen alapuolella olevaa ravintolaa, joka oli aina niin täynnä, että emme meinanneet päästä meidän guesthouseen. Pöydät oli siis levitetty jalkakäytävälle asti, koska sisäalue ei vaan yksinkertaisesti riittänyt. Päätimme sitten eräänä iltana mennä syömään kyseiseen ravintolaan. Ruokalistalla ei tuntunut olevan kuin siansuolta tai sianlihaa. Valitsin lihan, jota sai järsiä irti luista. Tämän lisäksi tarjoiltiin tofua ja jotain leivän paloja. Ruoka ei ollut kovin kaksinaista, eikä hintakaan ollut mitenkään edullinen (etenkään ruuan tasoon verrattuna). Jokin kuitenkin paikallisia viehätti kyseisessä ruokapaikassa, koska paikka oli joka ilta aivan täyteen ammuttu ihmisiä.

..etta sellasta.. nyt ollaan balilla.. tai oltu jo useampi paiva, kivoja ilmoja sinne Suomeen! (taal on koko ajan 30C lamminta) Niin ja hyvaa Suomen itsenaisyyspaivaa kaikille.

Orankeja ja pilviä.

Takaisin KK:ssa mentiin yöksi eri paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla. Seuraavan päivän suunnitelmana oli lähteä itään päin katsomaan orankeja, jotka olivat heille tarkoitetulla suojelusalueella (tai sitten huumevieroituksessa, paikan nimen perusteella)

http://www.orangutan-appeal.org.uk/sepilok-rehabilitation-centre/

Menimme siis Sepilokiin orankeja tsiikaileen. Niiden määrä on täällä borneolla vähentynyt todella rajusti, kun kaikki sademetsät hakataan ja tilalle istutetaan pelkkää öljypalmua. Ainoa monimuotoisuus, jota oli vielä jäljellä, olivat erilaiset palmuöljyrekat, jotka jauhoivat tietä edestakaisin. Hyvä neste oil ja muut sankarit!

"Kattokaa nyt sitä napitusta."

Meitsi ja safkaavat orankit. Mäki olisin halunnu banaanin.

Orankeja ruokittiin klo 9 aamulla ja klo 3 iltapäivällä, joten menimme katsomaan kello kolmen showta. Ruokintapaikalla piti olla hiljaa, mutta uskomattoman vaikeaa se tuntui olevan usealle aikuiselle ihmiselle. Lasten malttamattomuuden sentään ymmärsi. Odottelu sademetsässä oli melko hikistä puuhaa ja pääsylippuja joutui käyttämään viuhkana itsensä viilentämiseen. Lopulta odotuspalkittiin.

Resorttia.

Orankien jälkeen pulahdettiin uimaan resortin uima-altaaseen. Ensimmäinen kerta, kun uin uima-altaassa sitten Thaimaan. Seuraavana aamuna lähdettiin Kota Kinabalun kansallispuistoa kohti, joka oli siis pari tuhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristossa ei ollut niin lämmin kuin lähempänä merenpintaa, joka oli ainakin minulle melko mukava asia. Kansallispuistossa hinnat oli laitettu ainakin uusiksi ja kaikki maksoi vähintään tuplaten verrattuna muuhun Malesiaan.

Vähä trekkaamas.

Kävimme trekkaamassa pari reittiä sademetsässä. Reitit menivät ylä- ja alamäkeä ja koko ajan piti olla tarkkana, mihin astuu. Tämän takia maisemia ei ehtinyt niin paljoa ihailemaan. Sademetsässä tuli myös melko hiki, tosin viileämpi vuoristoilmasto ehkä auttoi hieman. Illalla lämpötila laski entisestään, jonka rinkassa pyörinyt huppari täytyi ottaa käyttöön (toinen kerta tällä Aasian reissulla, ensimmäinen kerta kuumeessa Bangkokin skytrainissa). Yö meni mukavasti, kun oli viileä. Siitä ei ole saanut täällä Aasiassa niin montaa kertaa nauttiakaan.

Jo lapsena piirsin kuvan nimeltä "Pilviä on.bmp". Nyt niitä sitten oli.

Yön jälkeen lähdettiin takaisin Kinabalulle ja käytiin vielä Manukan saarella.

Borneolla on hyvä olla?

Kota kinabalulta lähdettiin taittamaan matkaa Kudatin kaupunkiin tai kylään. Matkaa varten bussin piti saapua pysäkille klo 12.00 keskipäivällä ja lähteä siitä tunnin päästä Kudattiin (olimme edellisenä päivänä nähneet bussin lähtevän noin kello yksi iltapäivällä). Bussia ei kuitenkaan näkynyt vielä vähän kello yhtä, joten eräs bussiasemalla jotain virkaa hoitava mies tuli meille sanomaan, ettei bussia tulekaan. "njaa, ei kait siinä sitte". Keneen nyt sitten luottaa ja keneen ei. Muutenkin meille oltiin kaupattu taksikyytejä koko ajan, kun olimme odotelleet bussia. Lopulta otimme taksikyydin 6,5e/hlö ja odotimme, että henkilöauto tungettaisiin porukkaa täyteen. Täällä ei vajailla autoilla ajella.

Matkaan lopulta päästiin, kun auto oli saatu täyteen porukkaa. Matkalla puhkesi ilmeisesti rengas, jota kuski ja pari muuta matkustajaa alkoivat hikipäässä vaihtamaan. Me istuimme autossa. Lopussa, kun porukkaa alkoi jäämään pois, niin huomasimme, että kaikki maksoivat saman 6,5e eli ei meitä oltu sen enempää vedätetty kuin näitä paikallisiakaan.

Reilun kolmen tunnin matkan jälkeen (190 km) pääsimme lopulta Kudatiin, joka osoittautui todella pieneksi paikaksi. Ruokapaikkoja onneksi löytyi paljon, joten nälkää ei tarvinnut nähdä. Kudatissa ihmiset tosin osasivat melko kehnosti englantia, joten otimme käyttöön Sannan Indonesian kielentaidon, joka on tarpeeksi lähellä Malesian kieltä (lue: paljon samoja sanoja). Ruuan tilaaminen sujui siis ruokapaikoissa melko mukavasti. Kaljaa ei vaan tuntunut olevan, ei ruokapaikoissa, eikä kaupoissa. Paikalliset muslimit eivät juo kaljaa, eikä Kudat ole mikään varsinainen turistipaikka.

Sanna laiturilla.

Otimme hostellin yhdeksi yöksi, koska aamulla päätimme lähteä laivalla Banggin saarelle. Hostellissa työskentelevä vanhempi naishenkilö kyseli meiltä, että mitä me sinne saarelle mennään ja mitä me siellä tehdään. Jännää utelua. Ei kait tällasilla saarilla voi muuta tehä, kun lepäillä ja katsella paikallista meininkiä. Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen matkaamaan saarelle.

Banggin saarille päästyämme suunnistimme johonkin yösijaan kyselemällä paikallisilta tietä. Löysimme Banggi resort -nimisen paikan, jonne saimme matkatavaramme jätettyä. Sataman alueella oleva "keskus" ei ollut kuin yhden kadun pituinen ja saaren laajempaa tutkiskelua varten vuokrasimme joltain paikalliselta jampalta skootterin. Poika ei olisi aluksi oikein halunnut vuokrata skootteriaan, mutta resortin tytöt ilmeisesti puhuivat pojan ympäri ja näin saimme skootterin käyttöömme muutamaksi tunniksi.

Skootteriajelun jälkeen löyty postikorttimainen laituri.

Jos Kudatista ei löytynyt kaljaa, niin täällä siitä ei tarvinnut haaveilla sitäkään vähää. Seuraavana päivänä saatiin joku paikallinen jamppa heittämään meidät jollekin saarelle ottaan arskaa. Taisivat pitää siellä meitä "hieman" hulluina. Onneksi kyseinen jamppa palasi vielä hakemaankin meidät samalta saarelta, muuten olisi tullut pitkä uintimatka pois.

Matkalla "autiolle" saarelle.. tai ainakin autiolle rannalle.

"I'm walking away..."

Banggin saari riitti meille kahdeksi päiväksi, jonka jälkeen lähdimme takaisin Kudatin kautta Kota Kinabaluun.

Silloin vuonna -85.

Kota kinabalu.

Hohoijaa.

Maa on vaihtunut takaisin Malesiaan ja tällä kertaa ollaankin Kota kinabalulla Borneon saarella eli vain x kilometriä Filippiinien Palawanin saaresta etelään. Lähempänä päiväntasaajaa on melko lämmin olla ja sen kyllä huomaa. Varjossa on huhujen mukaan 33 astetta celsiusta ja auringossa siihen sitten vielä lisää useampia asteita. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä ja useampi jopa toivottaa meille hyvät päivät tai muuten vain morjenstaa vastaantullessaan. Kävellessämme eräälle ostoskeskukselle auringon paistaessa täydeltä terältä eräs poika sanoi meille, että nauttikaa auringosta. Suomessa samantyylisen kommentin olisi ottanut enemmänkin vittuiluna. Huhun mukaan Suomi tuntuu näiden ystävällisten ihmisten jälkeen niin kylmältä maalta, missä tuntemattomalta vastaantulijalta ei saa edes pientä hymynkaretta.

Joo täällä on pakko alkaa lukemaan kirjoja, koska välillä tulee pitkiä hetkiä, ettei vaan ole mitään tekemistä, etenkin matkaamisen aikana. Olen lukenut jo melkein kaksi kirjaa tämän matkaamisen aikana, kyllä AM on varmaan ylpeä.

Borneon saarta hallitsevat Indonesia ja Brunei, joista jälkimmäisellä ei kuitenkaan ole kuin pieni siivu Malesian rajojen sisällä. Bruneilla asuu wikipedian mukaan alle 400 000 ihmistä. Kota kinabalulla asuu reilut 600 000 ihmistä ja paikka ei tunnu olevan kooltaa sen suurempi kuin Lahti.

Mamutikin ranta.

Toissa päivänä kävimme Mamutikin saarella, joka on noin 15 minuutin venematkan päässä pääsatamasta. Saari oli todella nätti ja snorkeloitavaa löytyi rannalta. Saarella ei oikeastaan ollut kuitenkaan sen enempää tekemistä, joten olimme saarella vain 5 tuntia. Illalla huomasimme myös hyttysten tehneen melko perusteellista työtä syömällä meitä n. 20 kohtaa per henkilö. Seuraavana yönä oli melko tukala nukkua, kun jokapaikasta kutitti enemmän kuin paljon. Nyt on sitten hommattu myrkkyä hyttysten varalle.

Joku teki ison kilpikonnan rantahiekkaan.

Tarkoituksenamme oli lähteä jo tänään pohjoiseen Cudattiin ja sieltä saarelle, mutta pesulan todella hidas työntekotahti (ja kuitenkin kalliit hinnat) lykkäsivät meidän suunnitelmiamme päivällä.

Nii.. Palawanin saarella käytiin Sannan kanssa vähän sukeltelemassa valashaiden kanssa, mutta niistä varmaan juttua sitten myöhemmin, mikäli saadaan kuvat haltuumme siitä valashaista.